KAMI.jpg?1603013069

Yksi näitä ainutlaatuisempia PS2 ajan klassikoita

 

Monista heikkouksistaan ja rasittavuuksistaan huolimatta Okami on yksi niitä pelejä joka on kestänyt aikaa todella hyvin. Onko se nyt sitten aliarvostettu, mestariteos? Ei oikeastaan, mutta onko se on silti peli jota kaikkien olisi hyvä edes kokeilla, sillä sen verran omia juttuja pelistä löytyy.

 

 

Susiemo ja auringonjumalatar

PS2 pelien joukossa Okami voi aluksi vaikuttaa aika tavanomaiselta, mutta muutamien oikeasti omien juttujensa ansiosta se kyllä erottuu joukosta. Pelistä huomaa todella hyvin että se on sitä laadukkaampaa aikakautensa tuotetta, sillä tästä pelistä löytyy sisältöä useaksi kymmeneksi kunniksi ja mukana on myös New Game+. Puhumattakaan että graafiselta ulkoasultaan peli on todella hieno ja Amaterasu on todella hyvin tehty pelihahmo. Harmillista onkin että laadukkaassa kokonaisuudessa on myös paljon todella rasittaviakin puolia aina valtavasta määrästä tekstiä alkaen ja yltäen suureen määrään rasittavia sivuhahmoja. Pelattavuuden näkövinkkelistä Okami on kuitenkin aika virheetön tapaus.

 

Alku kaikelle mikä on hyvää ja äiti meille kaikille

Tarina alkaa esipuheella jossa kerrotaan legendaa 100 vuoden takaa kun mahtava soturi kukisti Shiranuy suden kanssa kahdeksanpäisen Orochi käärmeen. Kun pelaaja astuu puikkoihin, niin valkea susi jota hän ohjaa on auringonjumalatar Amaterasu, mahdollinen uudelleensynytymä Shiranuysta, vaikka se onkin hieman tulkinnanvaraista. Amaterasun tehtäväksi jää Orochin kukistaminen uudelleen, sillä pimeyden olento on tekemässä paluun ja maailma on jo alkanut merkittävästi jäädä Orochin synkän vaikutuksen alle, kun puun kuihtuvat ja värit katoavat pimeyden alle. Onneksi Amaterasu on auringon jumalatar ja juuri oikea henkilö pelastamaan japanin.

Yksin hänen ei tarvitse sitä tehdä, sillä pian hänen mukaansa änkeää hyvin ärsyttävä suurisuu Issun joka on ötökän kokoluokkaa oleva vaeltava taitelija ja heti voin sanoa että hahmo olisi toiminut paremmin, jos ei olisi koskaan ollut selvää että miltä hän näyttää, koska ulkoinen olemus tämän hahmon kanssa ei ole erityisen hyvä ja läppä jota hän heittää ei sekään juuri hahmoa paranna, puhumattakaan että Issun kutsuu Amaterasua karvapalloksi, ei osaa pitää turpaansa kiinni ja käyttäytyy kuin olisi pomomies. Mutta pakko häntä on sietää, sillä Issun tuppaa hoitamaan kaiken puhumisen ja ohjaakin pelaajaa matkalla eteenpäin, monesti todella suoraviivaisesti kertomalla että minne pitäisi mennä.

Pelin pääasiallinen idea on selvillä aika pian, kukista Orochi. Matka Orochin luo käy kuitenkin todella monen mutkan kautta missä pelimaailma pääsee todella oikeuksiinsa. Mustasävyisen korruption alla oleva maailma on hyvin väritön, mutta kun Amaterasu parantaa maailmaan, niin värit palaavat ja ympäristöt todellakin syntyvät uudelleen suureen väriloistoon. Todella hienona tyyliseikka on sekin, että juostessaan Amaterasu jättää jälkeensä hetkellistä kasvunpyrähdystä kukkasineen ja ruohonkorsineen. Okamin tyyli on erinomainen värivalintojen kautta ja graafinen ulkoasu tukee tätä kaikkea pastellisävyineen ja monine todella maalausmaisine vivahteineen ja grafiikkavalintoineen.

 

Suti ratkaisee ongelmat tilanteessa kuin tilanteessa

Pelattavuudessa pelin merkittävin asia on jumalallisen sudin käyttö. Matkalla kohti Orochin nujertamista, Amaterasu etsii muita jumalia joiden sutitekniikat auttavat maailman pelastamisessa. Näitä sutitekniikoita ovat rikkinäisen korjaaminen (jota käytetään aivan liian vähän), kasvien elvyttäminen sekä vihollisten vahingoittaminen ja lisää tulee todella paljon ja mukaan mahtuu myös vuorokaudenajan vaihtaminen. Maalisudin käyttäminen on yllättävän hyvin tehty, ottaen huomioon miten kömpelö ohjattavuus monissa PS2 ajan tapauksissa oli. Tosin, nyt kun pelaan PS4:n versiota pelistä, niin voi olla tämä on yksi niitä osio joka on paranneltu. Siltikin, paikka paikoin huomaa että sudin käyttö ei ole ihan niin hyvää kuin se saisi olla. Aina välillä yrität tehdä jotakin aivan muuta mitä päädyt tekemään ja joissakin tilanteissa tuntuu että sudin kanssa vähän sinne päin pitäisi riittää, koska joissakin tilanteissa sudin kanssa pitää olla vähän turhan pikkutarkka, mikä tekee pelistä paikkapaikoin aika rasittavan. Se miten monipuolisesti sutia käytetään kuitenkin on aivan omanlaisensa juttu, sillä tälläistä pelattavuutta ei muualta löydy ja se on tehty kerralla todella hyvin, koska monesti uudet jutut eivät tunnu onnistuvan kuin vasta sitten kun muutama peli on sitä kokeillut.

Sudilla pyyhkiminen ja maalaaminen ei kuitenkaan ole ainoa asia mitä peli tarjoaa, vaan taistelussa päästään myös siihen paljon toiminnallisempaankin menoon hyvin perinteisellä tavalla, mutta Okamimaisella otteella jossa myös sudilla on osuutensa. Viholliset ovat kentissä eräänlaisina kääröinä, joita koskettamalla mennään taistelutilaan, mutta ilman erilaisia animaatioita, vaan taistelu alkaa hyvin vikkelästi. Taistelussa Amaterasulla on hyvin perinteinen hyökkäystyyli nopeilla iskuilla ja aseesta riippuen vähän järeämmillä kakkoshyökkäyksillä, jotka voivat myös olla puhtaita torjuntoja. Pelin edetessä Amaterasu oppii paremmaksi taistelijaksi kun vanha pappa dojolla opettaa lisää temppuja. Pelissä on kolmenlaisia aseita jotka tuovat taisteluun todella omanlaisensa otteen ja koska ase voi olla ykkös tai kakkosaseena, se lisää variaatiota mitä taistelussa voi tehdä. Amaterasun nimikko ase on kiekko joka on perushyvä lyömäase ja kakkospaikalla sillä pystyy torjumaan vihollisten hyökkäyksiä. Helminauha taas on ruoskamainen, todella nopea ase jolla pystyy myös ampumaan kauemmas. Sitten on glaive nimen alle menevä miekka on hyvin voimakas ase, mutta hidas.

Erilaiset viholliset voivat lisäksi vaatia erilaisia sutitektiikoita jotta edes haavoittuvat ja yleisen tekniikka onkin puhdas sivallus jolla oikeassa hetkessä pystyy leikkaamaan vihollisen kahtia. Variaatiota ei ole aivan valtavasti, mutta kuitenkin sen verran paljon että erilaisia tekniikoita joutuu käyttämään varsin runsaasti kun eri variaatiota tutuista vihollista tulevat lisämausteiden kera.

 

Koettelee hermoja uudestaan ja uudestaan

Sitten kun aletaan mennän niihin heikkouksiin, niin Okami on monella tavalla paljon rasittavampi peli, kuin muistin. Ehdottomasti isoin juttu on se valtava määrä tekstiä. Pelihahmot päästävät kyllä ääntä mutta se on pääasiassa erilaista piipitystä tai muuta vastaavaa ääntelyä. Äänivalinnat eivät ole suoranaisesti huonoja vaan ainakin sopivat hahmoihin. Mutta se tekstin määrä on niin överi että välillä sitä ei yksinkertaisesti edes jaksa lukea, varsinkaan silloin kun se ei juuri edes kiinnosta. Issun varsinkin höpöttää niin paljon, että siihen kyllästyy todella äkkiä. Erityisen rasittavaa tästä kaikesta tekee se, että tekstiä ei voi kunnolla edes vauhdittaa. Välillä tekstin voi saada kaiken kerralla ja käydä läpi nopeasti, mutta todella usein teksti tulee omaa tahtiaan, mikä on todella hidasta ja pakottaa pelaajan odottamaan aivan liian kauan. Epäjohdonmukaisuus on sieltä huonoimmasta päästä juuri siitä syystä että aina ei ole selvää että voiko tekstiä nopeuttaa vai ei. Itse olen sitä mieltä, että sitä pitäisi pystyä nopeuttamaan aina.

Ärsyttäviä hahmoja pelistä löytyy aika monta. Siis niitä hyviäkin hahmoja riittää, mutta ne huonot hahmot tuntuvat olevan niin isossa osassa, että niitä ei vain pysty sivuuttamaan. Issun on todella ärsyttävä juttujensa ja suuren suunsa vuoksi. Hän ei ole millään tavalla erityisen hyödyllinen ja monesti hänestä haluaisi vain päästä eroon. Sitten on pelin toinen erityisen ärsyttävä mäntti, ranskalais-sävytteinen Waka, joka uudestaan ja uudestaan häiriköi pelaajaa ja hänen kuittalunsa voi ottaa miten ottaa, mutta itse otan sen aika härskinä haistatteluna. Sitten on Susano jonka kanssa tuntuu että hahmosta on tekemällä tehty mahdollisimman vastenmielinen luuseri jota vain pitää sietää ja jostakin ihmeen syystä jopa auttaa, vaikka ilmankin pärjättäisiin.

Pelattavuuden näkövinkkelistä tasohyppely on sieltä heikommasta päästä pääsiasiassa aivan lopussa kun kikkailu alkaa yltyä enemmän ja enemmän. Näistäkin asioita selviää aika helposti, mutta sellainen pulmanratkonta hidastaa kokonaisuutta. Yleensä nämä tilanteet selviävät heti kun vain kokeilee läpi kaikki mahdolliset sutitemput. Laajuuden suhteen ongelmallista on lähinnä se että pitkiä matkoja pitää taittaa jotta pääsee paikasta toiseen, ellei sitten aina etsiä lähintä portaalia. Okamin suurimmat ongelmat ovat pääasiassa tyyliseikkoja ja hahmoratkaisuja sillä pelattavuuden suhteen peli toimii todella hyvin. Tosin loppuhuipennus ja pääroisto ovat todella huonosti tehtyjä ja menevät erittäin tylsään suuntaan, myös tarinallisesti. Voisi sanoa että Okamin olisi pitänyt päättyä vähän aiemmin, koska lopussa pakka leviää jo merkittävästi käsiin.

Yhteenveto

Okami on sellainen peli jota kaikkien olisi hyvä edes kokeilla, sillä PS2 pelien joukossa se on todella ainutlaatuinen, ei kilpailijaa ainakaan tule mieleen. Siinä on ikäviä jäänteitä PS1 ajan tekstitulvaroolipeleistä mutta siinä on myös monia PS2 kauden parhaita puolia mielekkäästä toiminnasta yllättävän laajaan kokonaisuuteen ja hyvään pelattavuuteen. Tarinallisesti peli on todella hyvä, jos sietää suuria määriä luettava ja rasittavan sidekick hahmon sekä rasittavan kilpailijan, mutta pelillisesti ja tyylillisesti peli toimii kaikista parhaiten. Ei ehkä ihan niin hyvä peli kuin annetaan ymmärtää, mutta hyvä siitä huolimatta.

 

+ Taikasuti ja sutitekniikat

+ Graafinen ulkoasu ja tyylikkyys

+ Amaterasu

 

- Aivan liikaa tekstiä ja odottamista

- Paljon ärsyttäviä hahmoja Issunista ja Wakasta alkaen

- Heikko loppuhuipennus ja huono lopputaistelu

 

Arvosana: 7,5

 

Erityinen