Darksiders%20Genesis.jpg?1590348538

Kiista ja Sota Ratsastavat Sekasorrolla ja Rappiolla

 

Darksiders on näitä pelisarjoja joka on käynyt läpi paljon muutoksia. Kaikki alkoi todella vahvasti mutta ei ole jatkunut ihan samalla voimalla. Genesis tekeekin nyt kaikkein suurimman pesäeron kolmeen edeltäjäänsä, mutta se toimii, paljon paremmin kuin sen voisi olettaa toimivan. Vaikka se on niin erilainen tai koska se on niin erilainen.

 

 

Pimeänpuolelaiset: Alku

Darksiders sarjassa ei ole oikeastaan ollut yhtään erityisen huonoa peliä, mutta osa osalta taso on kyllä laskenut. Genesis ei ole samalla tavalla pääsarjan osa kuin muut mutta tunnelmassaan se on edelleen samaa tasoa kuin aiemmatkin. Fantasiatunnelmainen ympäristö on upea eikä pelin tarinakaan ole mitenkään huono. Taivaan ja helvetin voimat ottavat edelleen yhteen ja vastaan tulee toinen toistaan mahtavampia olentoja molemmilta puolilta. Graafinen ulkoasu ei myöskään ole ottanut paljoa osumaa, mutta pelillisesti ja tarinakerronnallisesti muutosta on tapahtunut merkittävästi. Lähinnä siinä määrin että Genesis vaikuttaa siltä, että siihen ei ole panostettu samalla tavalla kuin aiempiin.

Eniten tämä näkyy siinä tarinankerronnallisessa mielessä että toisin kuin aiemmissa sarjan peleissä, tässä pelissä ei ole samanlaisia välianimaatioita, vaan tarinaneteneminen tapahtuu still kuvilla hahmoista jotka puhuvat, välillä myös on vähän erilaista sarjakuvamaisempaa tarinankerrontaa. Taustalla tietysti on liikehdintää mutta tämä ei ole sama asia. Pelin intro on välianimaatiota jonka jälkeen tämä nykyinen ratkaisu tuntuu erittäin halvalta ratkaisulta, eli kyllä siitä tulee vaikutelma että tähän peliin ei ole samalla tavalla laitettu aikaa ja rahaa kuin aiempiin.

 

Kiista saapuu, mutta ei yksin

Tarina palaa pitkälle alkuun, kauan ennen ensimmäistä peliä. Tylsästi pelkällä tekstillä kerrotaan että kauan sitten Edenissä oli sota jossa nephilimit tapettiin, heidän omiensa toimesta. Nämä olivat Ratsastajat; War, Strife, Fury ja Death, uudistetut versiot niistä klassisita ilmestyskirjan ratsumiehistä joihin kuuluivat Tauti, Sota, Puute ja Kuolema. Koska tarinallisesti palataan aivan alkuun niin monet asiat selostetaan suhteellisen selvästi, mutta samalla pelisarjan tuntevien tietämys on eduksi jotta saa paremman kokonaiskuvan Neuvostosta, tasapainosta ja siitä mitä Ratsumiehet ovat ja mitä he tekevät, puhumattakaan nyt selvästi enemmän huomiota saavasta kaiken pahan alusta ja juuresta, paholaisesta itsestään, Luciferista.

Genesisin tarinassa päästään viimeinkiin pelaamaan Strifella, mutta tällä kertaa pelattavana ei ole vain yhtä ratsastajaa, sillä myös War liittyy leikkiin ja pelaaja pystyy joko vaihtelemaan kahden pelihahmon välillä tai käymään tarinan läpi moninpelinä joko verkossa tai samalla ruudulla. Pääasiassa suurin etu kahdesta hahmosta tulee sitä kautta että jos pelaaja sattuu kuolemaan, niin pelihahmo vaihtuu ja toinen hahmo herää henkiin hetken päästä. Taktiikkaa kahden hahmon vaihtelussa on varsin kiitettävästi ja erojakin riittää koska vain muutamat asiat ovat samanlaisia. Molemmilla on Kaaosmuoto, molemmilla on useampi erilainen erikosvoima ja molemmat pystyvät ratsastamaan hevosella kun välimatkat kentissä ovat vähän pidempiä. 

Kahden hahmon taktiikka korostuu varsinkin silloin kun ei ole toista pelaaja ja itse jopa pidän siitä enemmän kun saa rauhassa käydä tarinan läpi ja kokea kokonaisuuden. Erityisen hyvän kokonaisuudesta tekeekin se miten hyvin nämä kaksi hahmoa toimivat yhdessä sillä War on kurinalainen ja stoaalaisvivahteinen juro soturi kun taas Strife on rento ja vitsikäs asesankari joka heittää vitsi vähän väliä ja juurikin näiden veljesten kahdenkeskinen kemia toimii todella hyvin ja tekee kaikesta niin paljon mielekkäämpää.

Selkein ero pelattavuudessa tulee siitä että Strife käyttää pistooleja ja War miekkaa. Strifella pelatessa valtavaa vaihtelua peliin tuovat lukuisat erilaiset ammustyypit joita hän voi käyttää ja kun pistooleja on kaksi, niin samantyylisesti kerralla voi käyttää kahta eri ammustyyppiä. Näitä tyyppejä on normaalista loputtomasta ammustyypistä aina järeämmistä ammuksista lasersäteeseen, noin aluksi. Myös erikoisvoimia pelihahmoilla on jotka tukevat pelityyliä. War on huomattavasti päällekäyvämpi ja hänen ominaisuutensa tukevat tätä tyyliä. Lisäksi War pystyy torjumaan iskuja, kun taas Strife vain väistämään. Pelin edetessä kummallekin hahmolle pystyy avaamaan lukuisia erilaisia tehosteita ja komboja jotka tekevät pelihahmoista entistä tehokkaampia taistelijoita. Kentät ovat lisäksi täynnä erilaisia keräiltäviä esineitä joiden joukossa myös näitä tyypillisiä elinvoimaa lisääviä esineitä.

 

Strife ampuu, War lyö

Pelattavuus on todella hyvin hiottu sillä vaikka kentissä onkin muutamia bugeja jotka johtavat moniin turhauttaviin tilaisiin, niin päällisinpuolin toiminnallisessa mielessä pelissä ei ole mitään sellaista mikä merkittävästi haittaisi pelaamista. Pelihahmot liikkuvat, taistelevat ja hyppivät juuri niin kuin pelaaja tarkoittaa, vaikka kaikki voi liialla hätäisyydellä mennäkin vähän räpeltämiseksi. Toiminnassa kaikki korostuu erityisen hyvin kun iso joukko vihollisia vyöryy niskaan. Erikoisvoimien ja normaalien hyökkäyksien yhdistely tekee toiminnasta aina niin hauskaa. Strifella ammuskelu ja Warilla lyöminen on yhtä hauskaa ja kahden hahmon vaihtelua tarjoaa runsaasti vaihtelua peliin joka muutoin voisi muuttua suhteellisen itseääntoistavaksi. Varsinkin kun Darksiders Genesis ei ole mikään lyhyt peli vaan tekemistä riittää varsin pitkäksi aikaa, etenkin jos haluaa tehdä ja saada mahdollisimman paljon. 

Darksiders tyylisesti mukaan mahtuu myös erilaisia puzzleja jotka kuten aina ennenkin ovat omasta mielestäni vain ja ainoastaan tiellä ja hidastamassa toimintaa, joka on ylivoimaisesti koko pelin parasta antia. Itse suosin selvästi Strifella pelaamista, mutta pääasiassa syy tähän on siinä, että hänellä ei ole aiemmin päässyt pelaamaan. Puzzlejen kanssa hahmojen vaihtelua on ajoittain välttämätöntä koska vain toinen hahmo pystyy suorittamaan vaadittavat toimenpiteet. Monesti tämä on myös niitä asioita mikä todella ärsyttää koska joutuu kikkailemaan, vaikka loppuviimeksi pulmat ovatkin aika helppoja ja vaativat pääasiassa vain tiettyjä tarvikkeita.

Tästä päästiinkin siihen yhteen ärsyttävyyteen, nimittäin backtrackaamiseen. Koska tiettyjä varusteita voi saada vain tietyssä kohtaa seikkailua, mutta niitä tarvitaan jo aiemmin, joutuu tiettyihin kenttiin palamaan jos haluaa suorittaa siellä kaiken. Kentät ovat täynnä erilaisia haasteita joista palkintoina on monia hyödyllisiä tarvikkeita tai valuuttaa. Farmaaminen on monessa kohtaa päivän sana, etenkin jos vaikeustasoa haluaa hieman nostaa. Haaste kasvaa varsin hyvää tahtia eikä selkeitä vaikeuspiikkejä juuri tule vastaan. Mutta itseäni todella häiritsee se että todella monia keräiltäviä tavaroita ei vain voida saada ilman tiettyjä varusteita jotka saa vastan varsin pitkän ajan päästä ja tämä on aina omasta mielestäni heikkous, vaikka samalla aikaa se kyllä selvästi lisää pelin ikää. 

Aiemmista sarjan peleistä poiketen peli ei koostu yhdestä valtavasta maailmasta jossa alueet ovat toisiinsa sidoksissa, vaan tällä kertaa jokainen alue on erillinen kappale tarinassa ja jokaisen kappaleen voi pelata useamman kerran. Lisäksi monien esineiden etsiminen on tehty paljon helpommaksi selkeän kartan muodossa, kun taas Darksiders 2 aikoinaan teki esineiden etsimisestä erittäin rasittavaa, sillä niitä oli paljon ja peli oli valtava.

 

Darksiders alusta loppuun

Vaihtelua pelistä ei puutu, juuri missään mielessä ja tunnelmassaan peli on erityisen onnistunut. Monenlaisia demojena on paljon ja kaikkien kautta peliin tulee jotakin omaa ja se näkyy selvästi eniten mm maailmoissa. Valikoimasta löytyy niin jäätynyttä erämaata, kuin huomattavasti hornamaisempaakin ympäristöä. Viholliskattaus tuntuu aluksi todella tylsältä, mutta variaatio kasvaa kun peli etenee etenemistään. Pelattavuus ei varsinaisesti muutu, mutta ympäristöt tuovat vihollisten ja hasardien muodossa omanlaisensa otteen toimintaan ja erilaiset haasteet kannustavat perkaamaan kenttien kaikki kolkat hyvin tarkkaan ja monta kertaa.

Eräs asia mitä tämän pelin kanssa alkaa kaipaamaan todella nopeasti ja vähän väliä koko pelin ajan, on mahdollisuus kääntää kameraa. Monissa tilanteissa nimittäin haluaisi nähdä ympärilleen voidakseen selvittää että onko paikassa X salaisuuksia, tai mitä kallion takana on, tai onko suunnassa Y jotakin. Kun ympäristö peittää pelihahmon, niin hahmosta näkyy kyllä hahmotus että missä hän on, mutta nämä tilanteet ovat todella turhauttavia, koska niitä tulee vastaan niin usein, eikä koskaan voi olla varma että onko vieressä jotakin arvokasta. Tämä on myös eräs tekijä jonka vuoksi tietyt tasoloikkakohdat ovat jotenkin todella turhauttavia. Valtaosan ajasta tasohyppely toimii, mutta heti kun on kiire, niin tuntuu että pelissä herkästi tapahtuu virheliikkeitä eikä kuvakulma mitenkään auta asiaa.

Eräs tavallaan rasittava seikka on myös se jatkuva tavaran määrä joka on lähinnä tukkimassa ruutua. Sinällään on hyvä että pelissä ei ole pulaa resurreista, varsinkaan kun meno muuttuu kovaksi, mutta samalla toivoisi että kymmenen esineen sijaan olisi vain viisi ja pienien esineiden sijaan yksi isompi joka ajaa kaikkien kolmen virkaa. Nämä tosin ovat aika pienimuotoisia tyyliseikkoja, sillä kokonaisuutena peli toimii todella hyvin ja sen selvät heikkoudet ovat loppuviimeksi aika marginaalisia, tai sitten vahvasti mielipideriippuvaisia.

Darksiders Genesis on todella vahva esimerkki siitä miksi Darksiders sarja toimii niin hyvin, kyse on siitä tarinasta ja maailmasta johon mahtuu niin paljon erilaisia demoneja ja enkeleitä ja kaikkea siltä väliltä. Lisäksi se uudenlainen ote kristinuskon tapahtumiin ja hahmoihin toimii edelleen todella hyvin. Vaikka monet parhaat palat onkin käytetty ei niin hyviin peleihin ja tapahtumiin, niin kyllä silti olisi vielä materiaalia. Esimerkiksi arkkidemoja ei ole vielä käytetty, vaikka tässä pelissä esiintyvät Mammonin (Mammonan) kautta se olisi nyt ollut todella mahdollista. Arkkidemonien sijaan ideoita otettiin vähän kaikkialta kun joukkoon mahtuvat myös Belial ja Dagon.


Yhteenveto

Genesis on monimutkainen tapaus. Sekään ei vie tarinaa oikeastaan eteenpäin, vaan selventää taustoja. Tarina on kuitenkin todella hyvä ja erityisen iso kunnia siitä menee pääkaksikolle joiden kemiat tukevat toisiaan erinomaisesti. Se tukee myös toimintaa uskomattoman hyvin ja vaikka peli onkin jo hyvin kauakana siitä mitä ensimmäinen peli oli, niin tämä on kuitenkin tyylillisesti ja tunnelmallisesti täyttä Darksiders laatua ja onnistuu loistavasti tarjoamaan kokonaisuuden joka on miellyttävä pelata ja todella hauska.

 

+ Strife ja War

+ Toiminta

+ Kaksi pelattavaa hahmoa

+ Huumori

+ Tunnelma ja tyylikkyys

 

- Tarina ei vieläkään etene

- Tavallaan toivoo että Strife olisi saanut kokonaan oman pelin

- Monesti todella sekava

 

Arvosana: 8,0

 

Mahtava