Jokainen peli ei onnistu antamaan pelaajalle tyydyttävää loppuratkaisua. Se on erityisen harmillista silloin, kun siihen olisi valtava potentiaali, joka valuu täysin hukkaan lopussa. Tämä tosin pätee moneen muuhunkin osaan peliä. Todella usein tuntuu siltä että pelissä on jotakin todella hyvää, joka sivuutetaan lähes täysin.

 

 

 

Oli sitten kyseessä pääroiston tappaminen, jonkun mäntin voittaminen tai oman maineensa puhdistaminen, lista jatkuu vaikka kuinka.

Turhan usein on peleissä tullut vastaan tilanteita joiden ratkaisua todella odottaa. Ehkä joku teki vääryyttä sinua kohtaan ja nyt vain odotat että milloin hän on sinun armoillasi. Tai ehkä kyseessä on pirun ärsyttävä pelihahmo jolle tekisi mieli antaa ympäri korvia. Monet pelit tarjoavat mahdollisuuden tähän, mutta sitten on niitä pelejä, jotka tavalla tai toisella, pilaavat tämän mahdollisuuden.

 

EPÄKUNNIALLISIA MAININTOJA

 

Veren jano puuttuu - Vampyr

- Luulisi että vampyyrin olisi pakko juoda verta, mutta aika vähällä näemmä pärjää.

 

Vain yksi pelattava hahmo - Final Fantasy XV

- Miksi ei ole voitu mahdollistaa sitä että päätarinassa voisi ohjata myös liittolaisia eikä vain Noctia?

 

Vihjepullojen poissaolo - Sly 3: Konnien Kunnia

- Miksi poistaa pullot jotka kannustivat tutkimaan jokaisen kohdan alueista?

 

Laran kehittyminen - Rise of the Tomb Raider

- Miten tämä peli on Tomb Raiderin nousu ilman Tomb Raideria?

 

Ei legendaarisia varusteita - Middle-Earth: Shadow of War

Ei niinkään laatua, vaan enemmänkin määrää, mitä tulee varusteisiin.

 




24. Vihollisvariaation puute - Victor Vran

Victor Vran lukeutuu niihin peleihin jolta ei aluksi odottanut ihmeitä, mutta joka sitten onnistui tarjoamaan yllättävän paljon laatua ja todella paljon variaatiota. Aseita on paljon erilaisia ja erilaisia ominaisuuksia ja taikavoimiakin riittää. Vihollisiakin on useampaa erilaista ja lisää tulee pelin edetessä, mutta silti pitkässä juoksussa tuntuu että vihollisia kierrätetään todella paljon. Gargoryleja, hämähäkkejä ja tuntuu puskevan päälle vähän väliä. DLC:ssä skorpionit ovat joka paikassa ja vaikka succubuseja on sentään useampaa erilaista, niin se on jotakin mitä DLC:ltä jo vähän odottaakin. Vaikka variaatiota sentään on eikä se tule vain eri värisistä vihollisista, niin silti tulee vähän se maku, että alueittain olisi voitu tehdä enemmän erilaisia vihollisia.


23. Vähän kaikkea eikä oikein mitään - Fable

Peli joka luuli olevansa paljon enemmän mitä oikeasti olikaan. Tässä pelissä on paljon hyviä ideoita, mutta aivan liian harvoja on viety oikeasti yhtään pidemmälle. Lähemmäs kaikki puolet jotka ovat vähänkin omia tai edes lievästi kiinnostavia on tehty enemmän tai vähemmän juostenkustusti. Hahmo ikääntyy aivan liian nopeasti, puhumattakaan siitä että kukaan muu ei ikäänny. Pelissä voi tehdä vaikka mitä ja samalla ei oikeastaan mitään ja kaikki isommat valinnat ovat pitkälti yhtä tyhjän kanssa.


22. Gaston - Kindgom Hearts III

Kaunottaren ja Hirviön tarina eteni varsin hyvin sarjassa, mutta jäi kesken. Kolmannessa pelissä olisi ollut todella nerokas ratkaisu tuoda mukaan kuvioihin Gaston, joka monella tavalla on yksi onnistuneimpia Disneyroistoja. Hän kun näyttää Disney prinssiltä kun on komea mies, mutta sitten on luonteeltaan ja käytökseltään melkoinen moukka. Sitten kun tarina kunnolla etenee, niin kyllähän tämä mies on kaikessa itsekkyydessään todella sydämetön hahmo, eli kuin tehty Kingdom Heartsiin.


21. Huomion puute yksityiskohtiin - Spyro Reignited Trilogy

Tämä on ehkä paras uudelleenlämmitetty kokonaisuus koskaan. Mutta samalla sieltä on havaittavissa monia asioita joissa koko potentiaalia ei ole käytetty. Syynä voi tosin olla se, että kun niin monet asiat on viety pidemmälle kuin viimeksi, niin samalla myös odotukset ovat kasvaneet. Monissa tarinapätkissä tuntuu että siinä olisi voitu mennä vieläkin pidemmälle, mitä mentiin. Mutta se minkä itse haluaisin nostaa esiin on siinä, että tiettyihin yksityiskohtiin ei ole todella osattu puuttua tarpeeksi. Hahmoilla on tietty animaatio mitä he tekevät kun heille puhuu, tai kun heitä seuraa. Mutta paremmalla grafiikalla huomaa todella helposti, miten paljon se animaatio ei käy järkeen juuri tapahtuneiden asioiden kanssa. Olisiko tilanne se, että tästä paketista on tehty paljon parempi kuin alkuperäisesti, jolloin monet asiat jotka alkuperäisessä eivät häirinneet, häiritsevät nyt ja monet asiat joita alkuperäisessä ei ollut, on nyt mukana, mutta niitä olisi voinut viedä vieläkin pidemmälle.


20. Voimalinkki - Transformers

Transformers: Armada oli yhteenaikaan omia suosikki animaatioitani ja niihin aikoihin ilmestyi myös tämä peli. Se on sivuseikka minulle että onko muuttumisesta mitään oikeaa hyötyä, mutta miksi voimalinkki on pilattu täysin. Sitä voi käyttää milloin vain, mutta se syö omaa elinvoimaasi eikä tee niin paljoa vahinkoa että siitä olisi oikeasti hyötyä. Miten tälläinen asia on voitu kääntää näin pahasti päälaelleen.


19. Kolmen hahmon hyödyntäminen - Lord of the Rings: War in the North

Ryhmään kuuluu kolme erilaista hahmoa ja jos et pelaa kahden muun pelaajan kanssa, niin näitä hahmoja ei juuri pysty hyödyntämään. Auttaisi kummasti jos hahmojen vaihtaminen ja kehittäminen olisi vaivatonta, silloin jokaisen ominaisuuksia pystyisi hyödyntämään ilman isompia ongelmia ja peliin tulisi mukaan se elementti joka kannustaa vaihtelemaan hahmoja, varsinkin jos olisi vaivatonta.


18. Hunter - Spyro: Hero's Tail

Pelattavana hahmona Hunter on yksi omia suosikkejani tässä pelissä ja siksi onkin raivostuttavaa että hänellä pääsee pelaamaan kokonaista kaksi kertaa. Sitten on sellainen super rasittava hahmo kuin Blink jolla pelataan paljon enemmän. Siis miksi, mikä mahtaakaan rajoittaa niin paljon, että Hunterille ei ole voitu tehdä useampaa tehtävää. Jokaisella pelattavalla hahmolla on omat juttunsa joten olisi ollut reilua että kaikkia olisi käytetty yhtä paljon.


17. Harry Flynn - Uncharted 2: Among Thieves

Tässä voisi nostaa esiin sen, miten huonoa Unchartedin tarinankerronta paikoin on, nelosessa se omasta mielestäni parasta. Harry Flynn on alusta asti juuri sen näköinen ja oloinen mäntti että hänestä tietää että häneen ei voi luottaa. Sitten hyvin pitkään odotetaan sitä hetkeä kun häntä pääsee vetelemään pitkin korvia, vaan ei. Harry vain poistetaan kuvasta ilman minkäänlaista tyydyttävää lopputulosta pelaajan kannalta.


16. Tess - Last of Us

Tämä on noussut itselläni esille lähinnä sen jälkeen kun kuulin siitä että Tess oli jossakin vaiheessa kaavailtuna pelin pääroistoksi. Sitä en tiedä miten siihen olisi päädytty, mutta Tess on aivan liian vähän käytetty ja niin tylsästi poistettu hahmo koko pelissä. Sen sijaan Marlenea, joka on pirun tylsä hahmo, on paljon runsaammin käytetty. Loppupuoli olisi ollut niin paljon tunteellisempi, kivuliaampi ja mahdollisesti hurjempi, jos Marlenen asemassa olisikin ollut Tess. Samalla päästään myös sivuamaan sitä, miten paljon parempi loppuhuipennus pelissä olisikaan voinut olla, jos Marlenen sijaan loppuosan "pääroistona" olisikin ollut joku, jossa olisi ollut oikeasti särmää, sisältöä ja sisua.


15. Villetretenmerth - Witcher 3: Wild Hunt

Kirjoja lukeena tiedän että lohikäärmeet ovat Noiturin maailmassa niitä harvinaisia petoja. Mutta kun Gwentissä niistä on mainintoja niin miksi missään sivutehtävässä ei kohdata yhtäkään. Esimerkiksi Villentretenmerth on Geraltille lähes kaveri niin olisi ollut todella kiva nähdä ja kuullat häntäkin edes vähän. Vampyyrit tuotiin hienosti esiin Blood & Winessa ja Hearts of Stone toi hienosti esiin Gaunterin ja Shanin, mutta miksi lohikäärmeet sivuutettiin niin selvästi. Kakkosessakin oli sentään Saskia, miksi kolmosessa ei voitu laittaa tässäkin suhteessa paremmaksi. Borch Kolme Naakkaa olisi ollut hieno nähdä ja vaihtaa pari sanaa hänen kanssaan.


14. Tupakointi - Red Dead Redemption 2

Tämä voi tuntua monien mielestä hyvin typerältä valinnalta, mutta tässä on todella jotakin mikä itseäni nyppii todella paljon. Tupakan polttamisella on omat vaikutuksensa, mutta se ei nyt ole se pointti, vaan se, miten nopeasti Arthur vetää yhden sätkän loppuun. Yhden tupakin polttaminen minun käsitykseni mukaan kestää enemmän kuin 5 sekuntia. Tässä on valtava tyyliseikka jolla olisi moniin preeriaratsastuksiin tai taisteluiden jälkeiseen rauhoittumiseen saatu lisää tyylikkyyttä ja asennetta, mutta nyt tuntuu että tupakointi on vain sivuseikka. Monet paljon turhemmat pätkät kestävät huomattavasti kauemmin kuin tämä, jonka pitäisi kestää kauemmin.


13.  Ihmissusi pomovihollinen - Castlevania: Symphony of the Night

Miksi onkaan niin että tässä pelissä ei ole sellaista oikeasti erilaista ihmissutta. Susimies kun on klassinen hirviöhahmo kuten Frankensteinin hirviö, miksi siis onkin niin että vähän kaikkialla tätä ei käytetä tarpeeksi. Yön Sinfonia on pomotaisteluiltaan paras Castlevania, mutta silti susimiestä ei vain käytetä ansaitulla tavalla. Ainoa taistelu on areenalla jossa on lisänä minotaurus ja kumpikin on vain versio normaalista vihollisesta, ilman mitään erityistä. Eikö Dracula olekaan tarpeeksi kova hallitakseen ihmissusia.


12.  Päätös - Mass Effect 3

Lopetus, siihen se kaikki kulminoituu. Tapa jolla trilogian kolmas osa päättyy, hukkaa kaiken sen potentiaalin, mitä sarja oli ehtinyt kerätä kolmen pelin ajan. Lopetuksesta tuli paranneltu versio, mutta vahinko oli jo ehtinyt tapahtua. Kaikki se mitä tutuille hahmoille tapahtui, jäi salaisuudeksi. Nyt puhutaan hahmoista joista valtaosa on tehty oikein hyvin, olisi ollut kiva tietää, että mitä heille tapahtui myöhemmin. Siis tässä olisi riittänyt pelkästään se, että olisi tullut muutamia pieniä välinäytöksiä joissa näytetään mitä heille tapahtui. Asiaa ei auta yhtään se, että niin monet valinnat joita tehtiin kolmen pelin ajan, eivät lopuksi merkinneet oikeastaan yhtään mitään.


11. Albert Wesker - Resident Evil 5

Mahtavan pääroiston kanssa on erittäin tärkeää että hänestä osataan hankkiutua eroon tyydyttävällä tavalla. Weskerin tapauksessa tässä on epäonnistuttu merkittävän huonosti, ei yhtä huonosti kuin elokuvasarjassa, mutta silti. Pelkästään se viimeinen pomotaistelu on epäonnistunut kun Weskeristä tulee häröpallohirviö. Tulivuoreen johtavat pätkät ovat paljon parempia, puhumattakaan DLC:n kartanotaistelusta. Miten onkaan että onnistuneet pääroistot harvoin saavat arvoisensa lopun.


10. Frollo - Kingdom Hearts: Dream Drop Distance

Frollo on yksi parhaita Disney roistoja mutta toisin kuin Nathaniel Flint tai Horned King, hän on päässyt myös osaksi Kingdom Hearts sarjaa. Miten paljon mahdollisuuksia siinä onkaan ollut ja miten nopeasti ne ovatkaan valuneet suoraan viemäriin, kun Frolloa vastaan ei päästä taistelemaan, yhtään. Miksi tämä maailma on pitänyt ottaa mukaan, kun yksi sen parhaita mahdollisuuksia on jätetty siis aivan kokonaan käyttämättä.


9. Lähitaistelu - Uncharted 4: Thief's End

Kolmannessa pelissä, Drake's Deception, oli todella hyvä lähitaistelumekaniikka ja se saavutti oman mahtavuutensa kun viimeinen taistelu Talbotia vastaan koitti. Tällä kertaa lähitaisteluissa ollaan menty selvästi alaspäin, koska nyt Nathan on todella kyvytön käsirysyihin, verrattuna aiempaan. Nadine Ross on yli-inhimillinen tappelussa ja muutenkin kaikki se taistelulajikokemus mitä Drakella pitäisi olla, on vedetty vessasta alas. Realistisuutta tässä varmaan on haettu, mutta kun sille uhrataan johdonmukaisuus, niin se realistisuus kärsii siinä samalla.


8. Lentäminen - Legend of Spyro: Dawn of the Dragon

Iso juttu oli siinä, että nyt Spyro voi lentää milloin vain. Siinä samalla iso virhe oli rajoittaa sitä todella rankalla kädellä. Sen sijaan että tästä ideasta olisi suoraan vain otettu kaikki ilo irti ja tehty sitä ideaa ajatellen haasteita, päätettiin lentämistä rajoittaa vaikka näkymättömillä seinillä jos ei millään muulla. Uskon vahvasti että jos peliin olisi tehty enemmän tekemistä ja löydettävää lentämistä ajatellen, olisi kokonaisuus ollut isompi ja mielekkäämpi.


7. Pomotaistelut - Batman: Arkham Knight

Tämä on eräs asia mikä tässä pelissä todella nyppii, sillä Origins teki yllättävän hyviä pomotaisteluita. Tässä on aivan monta taistelua koneita vastaan, kun pitäisi olla yhteenotto lähitaistelussa. Deathstroke varsinkin pitäisi olla lähitaistelun mestari, mutta ei, hän taistelee tankilla. Man-Bat ei taistele vastaan yhtään ja Arkham Knightin kanssa kaikki menee lopulta tarkka-ammuntaan ilman minkäänlaista kunnollista käsirysyä.


6. Taistelut jotka saa myös hävitä - Kingdom Hearts

Tämä on sellainen puoli jota ei välttämättä pane edes merkille, mutta muutama pomotaistelu tässä pelissä on sellainen, että ne "saa" myös hävitä, tällöin tulee vaihtoehtoinen tapahtuma. Pääasiassa ne eivät paljoa eroa voittamista seuraavasta tapahtumasta, mutta ne olivat kiva lisä.

Kun tätä miettii, niin on harmi että useampi taistelu ei ollut tälläinen. Olisi ollut kiva jos pelissä olisi sitten ollut vaikka pari pomotaistelu enemmän, jotka olisivat olleet sellaisia, että niissä häviäminen ei johda taistelun uusimiseen. Tuntuu että tämä oli sellainen idea joka tekijätiimillä tulee jälkikäteen mieleen, eivätkä he halunneet tehdä tästä vakiota, saati käyttää sitä loppuun.


5. Typerät ratkaisut / Missatut mahdollisuudet - Batman: Telltale series

Yksi syy miksi Telltalen ensimmäinen kausi Batmanista ei kokonaisuutena onnistunut niin hyvin kuin se olisi voinut, tiivistyy pariin asiaan viimeisessä jaksossa. Pääroisto on yksi pelihistorian huonoimmista ja sitä korostaa se pointti, että tällä tavalla yksi hyvä sivuhahmo tästä Batman aikajatkumosta on melko varmasti hävitetty täysin.

Pelissä on kyllä omat puolensa jotka paikkaavat tätä heikkoutta, mutta pääroisto ei ole ainoa heikkous. Eräs asia tässä pelissä nimittäin menee pahasti pieleen, alkaen jaksosta kolme. Tässä osassa Bruce Wayne siirretään syrjään johtajan paikalta ja Pingiivini nousee tällä paikalle. Itse odotin todella innolla sitä hetkeä viimeisessä jaksossa, kun johtokunnalle ilmenee, että Pingiivini on roisto. Sitten Waynen roolissa saisin hoitaa tilanteen, antaisin anteeksi tai antaisin kenkää parille valitulle. Tätä ei koskaan tapahtunut.


4. Roistojen kierrätys - Batman: Arkham Asylum => Knight

Arkham sarja on yksi parhaita pelisarjoja koskaan ja sanoisin että kilpailu sarjan parhaan osan paikasta on Cityn ja Knightin välillä. Molemmissa on vahvuutensa mutta myös heikkoutensa. Sanoisin että Knightin tapauksessa se näkyy selvemmin, koska se on Cityä myöhempi peli. Suuri potentiaalimenetys tapahtui siinä kohtaa kun muutamia hahmoja käytettiin jälleen kerran pelissä tai sen DLC sisällössä. Myönnän että en olisi pannut pahakseni ja Bane olisi ollut jälleen mukana ja kyllähän ne tunnetuimmat pahikset on hyvä tuoda mukaan loppuhuipennukseen. Mutta miksi myös niitä sekundapahiksia kuten Mad Hatter tai Killer Croc pitää taas kerran vetää mukaan. Miksi sivuuttaa Bane ja valita Killer Croc, miksi taputtaa Hatter taas uusiksi, eikä valita jotakin vielä vähemmän tunnettua?

Siis pelkästään Banen käyttö sarjassa ja varsinkin loppupuolella (Knight) on suuri hukattu potentiaali itsessään. Ellei jopa sarjan suurimpia.


3. Golbez - Final Fantasy IV

Hän on kuin Final Fantasyn Darth Vader ja siksi on todella suuri sääli että Golbez on aivan liian alikäytetty. Tässä hahmossa olisi ollut niin paljon enemmän potentiaalia. Tämä kaikki menee siihen, että tätä hahmoa vastaan ei oikeastaan taistella kertaakaan, oikeasti. Yksi taistelu on luvassa mutta siinä tietyt asiat tapahtuvat ja pelaajalla ei ole oikeasti kovinkaan paljoa sanavaltaa. Miksi missään kohtaa ei tullut osaa jossa Cecil ja Golbez olisivat oikeasti ottaneet yhteen. Vaikka sitten aivan lopussa osana viimeistä pomotaistelua. Tämä on helposti yksi typerimpiä ratkaisuja koko pelisarjassa.


2. Isot puutteet - Final Fantasy VII

Tämä valinta juontaa juurensa kahdesta isosta asiasta koko pelissä. Sephiroth ja Aerith. (Red XIII viimeisen limitin surkea suunnittelu on myös aika iso juttu.)

Sanottakoon heti, ettei tule väärinymmärryksiä. Sephiroth on yksi kaikkien aikojen parhaita videopeliroistoja sillä hänessä on niin monta erinomaista puolta että FF sarjassa ei ole ketään häntä haastamaan. Mutta hänessä on myös pari osaa joita olisi voitu kehittää merkittävästi pidemmälle. Hojo osa hänen taustastaan on suoraan sanoen typerä lisä joka olisi voitu jättää kokonaan mysteeriksi ja karsia pois. Mutta se mikä eniten, siis kaikista eniten nyppii, on se, että viimeisessä taistelussa ei ole todellista Sephiroth taistelua. Tällä tarkoitan sitä, että Sephiroth ei taistele omana itseään, serafi version jälkeen tulevaa 1v1 osaa ei lasketa, koska siinä ei ole minkäänlaista haasteta.

Toinen osa tätä ei ole se, että Aerith kuolee, se on yksi onnistuneimpia ja kipeimpiä yllätyksiä koskaan. Ongelma on siinä, että peliä pelatessa tuntuu, että Aerith oli tarkoitus tuoda takaisin, mutta TÄMÄ idea kyllä karsittiin. Todisteena on kaksi asiaa. Kun pitää vaihtaa levy, niin näkyy kuva jossa Aerith katsoo Highwind ilma-alusta. Toinen todiste on siinä että viimeisessä taistelussa, on selvästi esillä paikka, johon Aerith olisi tarkoitus lisätä.

Pelissä on siis asioita joita siihen ei lisätty ja asioita jotka siitä olisi pitänyt poistaa (sekä asioita joita olisi pitänyt oikeasti vielä muokata) mutta niiden kanssa ei vain toimittu oikein. 


1. Maailmojen käyttö - Kindgom Hearts => Kingdom Hearts III

Tämä on ensimmäinen kerta kun listalle pääsee peli joka ei ole vielä edes ilmestynyt. Tämä on kuitenkin koko sarjan ajan jatkunut tilanne mutta tuntuu että se kulminoituu Dark Seeker saagan viimeisessä osassa.

Ensimmäinen Kingdom Hearts valikoi todella hyvin maailmat ja Kingdom Hearts II jatkoi tätä ideaa tarinallisesti todella hyvin, käyttäen hieman samoja maailmoja, mutta tuoden myös aivan uusia mukaan. Birth By Sleep ja muut ovat myös toimineet suhteellisen hyvin, paitsi jo aiemmin mainittu Dream Drop Distance.

Kolmatta peliä kohtaan on kasvanut niin isot odotukset, että nyt ne huonot asiat, oikeasti alkavat vaikuttaa. Sanotaan heti että Tangledin tuominen mukaan on loistava ratkaisu ja Pirates of the Caribbeanin jatkaminen on myös nerokasta eikä Toy Storykaan huonolta idealta vaikuta, mitä nyt menee vähän Pixar puolelle. Mutta silti tuntuu että Frozen on mukana lähinnä siksi että se on iso kassamagneetti ja mikä on syy sille, että jälleen kerran pitää olla typerä Nalle Puh maa. Big Hero 6 tuntuu myös vähän heikolta ratkaisulta.

Missä ovat Hiidenpata, Treasure Planet tai Basil Hiiri? Olisi enemmän kuin uskomatonta taistella Sarvikuningasta tai Nathaniel Flintin haamua vastaan. Mutta toisaalta, Notre Damen Kellonsoittaja sai oman maan, eikä Frollo ollut pomotaisteluna. Herääkin siis kysymys: Onko parempi että tiettyä maailmaa ei ole ollenkaan, kuin se, että se on, mutta ilman sitä, miksi sen oikeasti haluaa mukaan?