Trilogia.jpg?1542247058

Lohikäärme Spyro tekee näyttävän paluun

 

 

Uudelleen sytytetty Spyro trilogia tuo pelattavaksi kolme Insomniac Gamesin Spyro Lohikäärme peliä; Spyro the Dragon, Spyro 2:Ripto's Rage ja Spyro: Year of the Dragon. Isoin juttu on ehkä se että kaikki on päivitetty graafisesti, mutta ohjattavuus ja yleinen pelattavuus ovat myös kokeneet isoja muutoksia tehden ja valmiiksi hyvistä peleistä, monella tavalla vielä parempia. Jos Spyro trilogia ei tullut tutuksi siinä 20 vuotta sitten, nyt sen on syytä tulla.

 

 

 

Paluu vuosien taa...

Spyro on ehdottomasti yksi omia suosikkipelisarjojani koskaan. Trilogian kolmas osa on edelleen yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä ja tämän kokoelma uudelleensyttynyt versio siitä todistaa sen. Mikäli ottaisin kokoelmat ja remaket osaksi vuoden peli kilpailua, Spyro Reignited trilogy saattaisi jopa voittaa kisan. Kyllä, se pärjäisi todella hyvin myös kaikkia tämän vuoden kovimpia pelejä, kuten Red Dead Redemption 2 ja Detroit: Become Human, vastaan. Pitkästä aikaa vastaan tuli tapaus kun peliä tuli pelattaua jatkuvalla syötöllä ja suurella innolla. Nautin todella jokaisesta hetkestä ja aika kului kun siivillä. Ensin tuli hämärää ja pian, ennenkuin huomasinkaan, oltiin jo aamun puolella.

Tässä nouseekin esille kysymys siitä että onko Spyro Reignited todella vain kokoelma koska se on todella erilainen aiempaan verrattuna. Hahmoissa on enemmän syvyyttä ja ennenkaikkea pelattavuus on aivan omanlaisensa, todellakin tätä päivää. Kun vertaa tätä Devil May Cry HD Collectioon tai Sly Trilogyyn niin huomaa heti että tilanne on todella erilainen. Spyron tapauksessa kyse ei ole vain uudesta kuoresta, vaan päivitetystä sisimmästä. Ehkä vuoden loppuu mennessä pystyn päättämään että onko Spyro Reignited soveltuva kisaamaan vuoden peli tittelistä.

Spyro: Uudelleensytytetty Trilogia palauttaan ne vuosien takaiset tunnelmat, kun ensimmäistä kertaa tuli pelattua näitä pelejä. Nämä ovat kestäneet aikaa monella tavalla, mutta nyt kun ne ovat saaneet uuden liekin, niin toivottavasti myös  Spyro pelisarja saa uutta tulta alleen...

 

Violetin lohikäärmeen paluu

Spyro: ReIgnited trilogy on Crash: Nsane trilogyn tapaan kokoelma kolmesta PlayStation ykkösen pelistä. Crash Bandicootin tapaan Spyro on yksi ykköspleikan tunnetuimpia pelihahmoja ja yksi isoimpia Sonyn maskotteja. Tällä kertaa tosin muutkin kuin PS pelaajat pääsevät ohjaamaan tätä lohikäärmettä.

Pääasiassa ReIgnited trilogia toimii pelistä toiseen samalla tavalla. Graafisesti ulkoasu ei pelistä toiseen muutu, mutta ohjattavuus ja pelattavuus kehittyvät hieman. Esimerkiksi ykkösessä ei ole liidon lopussa tehtävää pientä nousua mikä on mahdollista kahdessa muussa. Mikäli pelit pelaa järjestyksessä, huomaa hyvin selvästi miten ohjattavuus kehittyy parempaan suuntaan. Muutenkin huomaa kyllä miten paljon pelit parantavat edellisestä. Pomotaistelut muuttuvat kokoajan paremmiksi kokonaisuuksiksi ja kentät nekin tarjoavat enemmän ja enemmän sisältöä ja vaihtelua. Myös haastavuus kehittyy.

Uudelleensytytettynä trilogia tekee kuitenkin erään asian mikä tuntuu todella paljon, varsinkin jos sitten myöhemmin pelaa alkuperäisiä versioita, nimittäin kamera. Nyt kameraa voi käännellä toisella tatilla hyvin vapaasti. Tämän ansiosta pelattavuus tulee todella nykypäivään ja tekee kaikesta niin paljon jouhevampaa. Ohjattavuudessa on silti tietty omanlaisensa kulmikkuus, mutta kaiken kaikkiaan pelit ovat upeasti tuotu nykypäivään. Mutta ajoittaisia bugeja tulee olemaan.

Todella hienoa on kuitenkin katsoa miten monet tutu hahmot tulevat vastaan uudenlaisna mutta samalla niin tuttuina. Tom Kenny palaa Spyron rooliin, tällä kertaa, myös ensimmäisessä pelissä. Valtaosa muista hahmoista on saanut uuden äänen ja uuden ulkoasun ja lähemmäs jokaisessa tapauksessa, heistä on tullut todella paljon parempia.

Muutenkin peli on tuotu helpompaan suuntaan. Jokaisessa pelissä on heti mahdollista Sparxin avulla katsoa missä puuttuvat jalokivet ovat. Tästä voi olla montaa mieltä mutta onhan se kiva että on se mahdollisuus, sillä tämä peli on värikäs ja vihreässä ruohikossa ei ole välttämättä kovin helppoa huomata vihreitä jalokiviä. Peli tulee monella tavalla vastaan, helpottaen pelaajan matkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita että luvassa olisi helppo kokonaisuus sillä kolmeen peliin mahtuu valtavisti löydettävää ja pelattavaa, puhumattakaan kaikesta siitä löydettävästä tavarasta. Jännä juttu sinänsä on se, että monet tehtävät jotka muistin varsin haastavina, olivat yllättävän helppoja, kun taas jotkut hyvin simppelit tehtävät taas tuntuivat hyvin haastavilta.




Lohik%C3%A4%C3%A4rme.jpg?1542252634

Violetin lohikäärmeen ensimmäinen seikkailu

 

 

Spyro the Dragon

Ensimmäinen Spyro on kolmikosta selvästi heikoin, mutta se ei tarkoita että kyseessä olisi huono peli. Tämä on kuitenkin se tekele joka käynnisti sarjan ja jonka pohjalta jatkokin tehtiin. Ensimmäisellä kerralla onnistuneelle pelille on hyvä tehdä jatkoa ja jatko-osillahan vasta paineita jonkin jos ne haluavat ykköstä paremmiksi. Tämän sarjan kohdalla trilogian jokainen osa on edeltäjää parempi. Ensimmäisessä pelissä on mukana kaikki ne palaset mitä jatko-osissakin ja tuntuu että tämä on niitä pelejä, jotka ovat saaneet kaikkein eniten positiivisia muutoksia. Siinä missä kahdessa seuraavassa löytyy myös tiettyjä asioita jotka olisi suonut tehtävän toisin, tässä pelissä sellaisia ei juuri tunnu olevan.

 

Ensimmäinen alku

Spyron ensimmäinen seikkailu lähtee käyntiin kun aikuisten lohikäärmeiden TV:ssä esittämistä lausahduksista tuohtunut Gnasty Gnorc muuttaa kaikki aikuiset lohikäärmeet kristallisiksi. Loitsulta säästynyt Spyro alkaa vapauttaa heitä ja lopussa häämöttää yhteenotto itsensä Gnastyn kanssa. Matka on kuitenkin vaikea, sillä jatkuvasti vaikenevien kenttien, vihollisten ja pomotaisteluiden viitoittama tie kulkee monien haasteiden kautta, ennenkuin on mitään toivoakaan haastaa Gnasty.

Varsinkin aluksi peli tuntuu erittäin helpolta ja vaikuttaa että kentät ovat lyhyitä ja nopeasti kaluttuja. Niinhän se kuuluukin, sillä loppupuolen kentät ovat aivan toista maata. Aluksi pelissä lähinnä opetellaan pelaamaan. Spyro pystyy puskemaan ja liekittämään vihollisia sekä liitämään. Matkan aikana hän oppii muitakin temppuja ja erilaiset maailmat pitävät sisällään erilaisten haasteiden lisäksi erilaisia mahdollisuuksia. Vapautettavia aikuisia lohikäärmeitä on paljon mutta heidän lisäkseen kentät ovat täynnä värikkäitä jalokiviä.

 

20 vuotta sitten

Pelaaminen on kokenut monia muutoksia vuosien saatossa ja ensimmäisen Spyron ilmestymisestä on kulunut 20 vuotta. 1998 ilmestynyt Spyro the Dragon on tärkeä osa sarjaa ja pelattavuutta yli päätään. Se miten hyvin se uppoaa nykypäivänä on asia erikseen, mutta kaiken kaikkiaan sanoisin että se on kääntynyt nykypäivään todella hyvin.

Eniten pelissä nousee esiin se, miten paljon siihen on tuotu lisää tavaraa. Nyt jokainen aikuinen lohikäärme on omanlaisensa, mitä nyt tiettyjä toistuvia teemoja on havaittavissa mutta vajaasta 80 lohikäärmeestä harva tuntuu oikeasti kopiolta toisesta. Artisaanit tietenkin ovat todella erilaisia kuin Peacekeeperit, joissa on tiettyä samankaltaisuutta vaikkapa Beastmakerseihin. On kuitenkin ihailtavaa miten paljon uutta sisältöä peliin on tullut, vaikka se kaikki olisikin kosmeettista. Tämä on se peli mikä on itselleni se kaikkein vierain. Tämä on ehkä kolmas kerta kun olen pelannut pelin läpi joten monet asiat tulivat kuin ensimmäistä kertaa, mutta monet jutut muistuivat mieleen heti kun ne tulivat vastaan.

Kaiken kaikkiaan on vaikea sanoa mitään oikeasti uutta tästä pelistä, mutta pakko on nostaa esiin se, miten hyvältä tätä tuntuu pelata. Spyron ohjaaminen luonnistuu hyvin ja peli on erittäin reilu ja selkeä. Mutta ennenkaikkea se on todella kivaa katsella. Värikäs graafinen ulkoasu ja oikeasti erilaiset maailmat tekevät tästä todella hienon näköisen pelin katsoa ja miellyttävän pelata.

 

Deal%20with%20it.jpg?1542247055

Deal with it

 

"Your toast boy."

Gnasty ei ehkä ole se kaikkein toimivan loppuvihollinen, varsinkin kun hän tuntuu todella heikoilta. Loppuhuipennus jättää paljon toivomisen varaan ja muutenkin tämä ei ole se kaikkein hienoin pääroisto. Vaikka loppuhuipennus jättääkin kylmäksi, niin matka on yllättävän hyvä. Kentät muuttuvat järkevällä tavalla vaikeiksi ja jatkuvasti kehittyvät haasteet pakottavat pelaajan tekemään parhaansa. Omana lisänään tulevat trophyt jotka kannustavat pelaamaan kenttiä siten, että niihin tulee entistä enemmän haastetta.

Pomoviholliset ovat aika helppoja tapauksia, mutta toinen toistaan hienompia. Varsinkin Toasty ja Metalhead näyttivät erittäin hyviltä. Tässä pelissä kyse on enemmänkin pomokentistä kuin varsinaisista taisteluista. Pomoviholliset kestävät pari iskua mutta eivät ole juuri normaaleja vihollisia ihmeellisempiä. Vihollisissa on paljon kenttäkohtaisia variaatioita mutta tietty yleistyyli on olemassa kun erilaiset gnorcit yrittävät pysäyttää Spyron.


Yhteenveto

Kokonaisuutena Spyro Lohikäärme on erittäin hyvä peli. Se on kokenut paljon päivityksiä ja näyttää erittäin hienolta. Värikäs fantasiatyyli vaihtelevine kenttineen ja useine haasteineen tarjoaa paljon pelattavaa ja kaiken kaikkiaan peli on saanut juuri oikeanlaisia päivityksiä.

 

+ Lohikäärmeet ovat hienon näköisiä

+ Paljon vaihtelua

+ Värikäs ulkoasu

+ Toimiva pelattavuus

 

- Gnasty Gnorc on vähän heikko pääroisto

- Tarina on aika olematon

 

Arvosana: 8,2

 

Mahtava




Kuu.jpg?1542247056

Spyro nousee toiseen potenssiin

 

 

 

Spyro 2: Ripto's Rage

1999 ilmestynyt jatko-osa ensimmäiselle Spyrolle nosti kokonaisuuden toiseen potenssiin ja onnistui tarjoamaan kaikilla osa-alueilla enemmän. Spyro oppi pelin edetessä uusia juttuja ja tarinassakin oli enemmän, puhumattakaan muista hahmoista jotka saivat aikaa tarinassa. Ripton Raivo teki monet asiat samalla tavalla kuin edeltäjänsä, mutta lisäsi monia erilaisia juttuja jotka tekivät pelistä entistä paremman.

Sanoisin että siinä missä Spyro the Dragon koki pääasiassa ulkoisia parannuksia, niin Spyro 2 koki myös paljon tarinallisia, sisäisiä muutoksia. Iso kuva on edelleen sama mutta monet tarinan hahmot saavat uusia puolia ja muutenkin monet tutut kohtaukset tuntuvat todella tutuilta, mutta uudella tavalla. Kuin elokuva joka on remake vanhasta klassikosta. Tiedät mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta repliikit ja ulosanti ovat uusia. Joskus se tuntuu paljon paremmalta, lähes aina. Mutta satunnaisissa hetkissä tuntuu että vanha oli parempi.

 

Tarina ja hahmot saavat entistä enemmän syvyyttä

Spyro kaipaa lomaa edellisen seikkailun jälkeen. Vastauksena on Dragon Shoresin huvipuisto. Spyro kuitenkin päätyy Avalariin jossa hän päätyy vastakkain Ripto nimisen rääpäleen kanssa. Avalarin epävirallinen johtaja fauni Elora pyytää Spyro auttamaan heitä Ripton nujertamisessa ja lohikäärme ottaa tehtävän vastaan, ystävysten samalla Eloran sekä gepardi Hunterin kanssa.

Tarinallisesti monet kohtaukset noudattavat tuttua kaavaa, mutta ulkoasu tuo paljon uusia vivahteita, varsinkin hahmoihin. Hunterissa on paljon enemmän sisältöä sillä hänessä on paljon enemmän koomisia piirteitä, mutta paljon muutakin. Ääninäyttely on todella hyvin onnistunut ja se tekee Hunterista aivan uudenlaisen hahmon. Myös Elora on erittäin hyvin onnistunut ja monella tavalla hänen ääninäyttelynsä yhdessä ulkoisen olemuksen kanssa tekee hahmosta entistä lempeämmän oloisen. Tälläiset asiat tekevät pelin tarinasta todella kiinnostavan, vaikka se onkin todella tuttu. Mitään yllätyksiä ei ole luvassa, mutta samalla innolla odotin kokoajan että mitä uutta on tuotu.

Se missä graafiset päivitykset tekevät jopa kunnarin on siinä, miten hyvin Riptoa on päivitetty. Nyt hän näyttää jopa uhkaavalta, eikä naurettavalta. Ripton graafisessa päivityksessä on todella onnistuttu tavalla joka kertoo siitä, miten paljon grafiikka voi vaikuttaa siihe, miltä kokonaisuus tuntuu. Yhteenotto Ripton kanssa sai enemmän painoarvoa, kun vihollinen näytti tällä kertaa merkittävästi paremmalta. Tyylikkyys vetää isot pisteet tässäkin pelissä.

 

Muuttaako vai pitääkö ennallaan?

Vaikka kokonaisuudessa onkin hyvin vähän sellaista, jota jää oikeasti kaipaamaan, niin niitäkin löytyy. Esimerkiksi fanfaari kentän täydellisestä suorittamisesta on sellainen. Se on todella pieni asia, mutta jotakin mikä silti nousee esiin. Toinen juttu on se että kun saat orbin, niin enää antaja ei heitä sitä vaan orb ilmestyy taikuudella. Tämäkin on sellainen pieni yksityiskohta joka oli paremmin ennen. Tälläiset asiat voivat tuntua marginaalisilta, mutta ne ovat silti jotakin tuttua mikä jäi mieleen. On ikävää että sellaiset jutut karsitaan yhdenmukaisuuden ja helppouden takia.

Sen sijaan tietyt asiat ovat ennallaan, vaikka ei välttämättä olisi tarvinnut. Tässä pelissä on kentän alussa aina pieni alustus ja kentän jälkeen pieni lopetus, jotakin mitä ei myöhemmin enää ollut, syystä tai toisesta. On todella hyvä että ne ovat ennallaan, mutta tavallaan ärsyttää se, että kenttien päätehtävät pitää tehdä uudestaan, kun palaa kenttään. Erityisen typerää tämä on tapauksissa joissa tehtävä A pitää tehdä ensin, jotta voi yrittää tehtävää B. 

Tämä on lisäksi niitä pelejä joissa huomasin, miten vaikeita jotkut osat voivatkaan olla. Tietyt tehtävät tosin tuntuvat helpommilta mitä ennen, mutta en epäile, etteikö Spyro 2 olisi kolmikosta se kaikkein vaikein, kun ajatellaan täydellista suorittamista. Monet osat vaativat järkyttävää tarkkuutta ja tietyt tehtävät tuntuvat hyvin hankalilta. Erityisen raivostuttavaa tämä on silloin, kun hahmo sanoo saman repliikin aina ennen kuin voit yrittää uudestaan, tämä on niitä asioita jotka olisi voitu muuttaa, mutta ei.

 

Tiimity%C3%B6.jpg?1542252636

Niin paljon ikimuistoisia hetkiä

 

Oliko tämä ennen näitä vaikea/helppo?

Se on jännä juttu miten muisti toimii. Olen pelannut tämän pelin kerran kaksi kertaa enemmän läpi kuin ensimmäisen mutta silti mukana oli monta osaa jotka tuntuivat tavallaan uusilta. Siis monissa paikoissa tuli vastaan tilanteita joissa huomasi että kyllähän ne asiat nopeasti palautuvat mieleen. Tiettyjä kenttiä ei muistanut juuri yhtään, mutta jo hetken pelaamisen jälkeen kaikki palasi mieleen ja samalla aikaa mieleen nousivat kummittelemaan ne tehtävät, jotka olivat todella vaikeita silloin joskus.

Yllättävää on kuitenkin se, miten paljon pienet muutokset voivatkaan tuntua. Monissa tehtävissä tuntui siltä, että jokin on toisin. Viholliset saattavat olla hitaampia tai jotakin muuta vastaavaa, mutta tehtävä X ei ennen ollut näin helppo, tuntuu että se on jäänyt mieleen juuri siksi, että se oli yksi niitä vaikeita. Mutta sitten tuleekin tehtävä Y, jonka pitäisi olla helppo, mutta silti siinä epäonnistuu uudestaan ja uudestaan ja vieläpä ihan tyhmistä syistä. Täytyy sanoa että monet kuolemani olivat täysin omaa syytäni. Syy ei ollut ohjattavuudessa vaan kärsivällisyyden puutteessa, kiirehtimällä päätyy helposti hieman syrjään ja syvyyten.

 

Kaksikertaa edeltäjäänsä parempi... ainakin

Se missä kehityksen huomaa todella hyvin pelattavuudessa on se uudenlainen monipuolisuus. NPC hahmoja on enemmän ja erilaisia minipelejä on enemmän. Ensimmäisessä pelissä vuorovaikutus tapahtui lähinnä vapautettavien lohikäärmeiden kanssa kun nämä antoivat ohjeita. Tällä kertaa vastaan tulee monia tehtävän antajia ja sitä kautta tarinaan tulee lisää sisältöä. Se missä kehitys myös näkyy ovat pomoviholliset. Pomotaisteluita on vähemmän kuin viimeksi mutta jokainen on edellistä rikkaampi. Crush on hyvin tyypillinen ja simppeli pomotaistelu kun taas Gulp on yllättävän monipuolinen ja viihdyttävä, sekä trophyn suhteen hyvin haastava. Ripto taas on eeppinen päätös, trilogian paras pomotaistelu kaikessa uskomattomassa monipuolisuudessaan.

Määrällisesti pelattavaa on enemmän, tai siltä se ainakin tuntuu. Vaikka maailmoja ja kenttiä ei välttämättä ole merkittävästi enemmän, niin kaikki lisätekeminen tuntuu tekevän kokonaisuudesta runsaamman. Tätä korostaa se että pelin edetessä Spyro oppii uusia taitoja joilla voidaan ratkaista aiemmissa kentissä olleita juttuja. Tämä pakottaa palaamaan jo pelattuihin kenttiin ja tämä on jotakin mistä en todellakaan pidä ja sitä ykkönen ei tehnyt. Mutta kyllä se kaikkein isoin asia mikä tekee tästä pelistä selvästi edeltäjäänsä paremman, on se miten paljon tunnelmaan ja tarinaan on onnistuttu panostamaan ja miten paljon enemmän sisältöä on saatu aikaiseksi. Graafinen ulkoasu todella tuntuu ja tekee hahmoista aivan uudenlaisia, tuoden peliin uudenlaisia vivahteita.


Yhteenveto

Kokonaisuutena Spyro 2: Ripton Raivo on uskomattoman hyvä peli. Mukana on niin paljon enemmän kaikkea, että sitä ei ole syytä sivuuttaa. Ensimmäinen Spyro oli nostettu aivan uudelle tasolle, mutta samoin käy tämänkin kanssa. Vaikka tiettyjä asioita ei olisi tarvinnut muuttaa, niin kyllä vastapainona mukaan on tullut paljon lisää sisältöä joka tekee jo valmiiksi hyvästä pelistä, vielä paremman.

 

+ Tarinan ja hahmojen merkittävät parannukset

+ Runsaasti tekemistä

+ Ripto on nostettu kolmanteen potenssiin

+ Fantastinen loppuhuipennus

+ Elora ja Hunter ovat entistä parempia ja syvällisempiä

 

- Paikoin raastavalla tavalla haastava

- Monia pieniä asioita joita ei pitäisi olla tai joita ei ole

- Taaksepäin palaaminen

 

Arvosana: 9,4

 

Mestariteos




Spyro%203.jpg?1542247060

Yksi on ylitse muiden

 

 

Spyro: Year of the Dragon

Spyro 3 on yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä ja PlayStation ykkösen paras peli. Se on yksi niitä harvoja tapauksia jolloin voisin hyvinkin antaa pelille arvosanaksi täyden 10:n. Syitä on monia, mutta tämä on edelleen yksi niitä pelejä joka on kestänyt aikaa erittäin hyvin. Isoksi kysymysmerkiksi tosin tässä tapauksessa jää se, että kuinka paljon tämä voi tästä parantua graafisilla päivityksillä. Siinä missä Spyro 1 toi lisää ulkoasuun ja Spyro 2 toi lisää tarinaan ja hahmoihin, mitä Spyro 3 voisi oikeasti tehdä. Tämä on jo valmiiksi niin hyvä peli, että voiko grafiikka painaa kovinkaan paljoa.

Kiertelemättä voidaan sanoa että tämähän on kolmikosta parasta, mutta samalla voidaan sanoa, että vaikka mukaan ollut monia erinomaisia muutoksia, niin vastapainona on tiettyjä heikkouksia, jotka kyllä tuntuvat. Tämän olen pelannut läpi sen verran monta kertaa että tunnen lähemmäs kaikki jutut mitä pelissä on, ehkä sen takia tiettyjä asioita kohtaan olen turhankin kriittinen, mutta toisaalta, arvostan enemmän toisia asioita, vaikka ne tuntuisivat aika pieniltä.

 

Lohikäärmeen vuonna...

Joka 12. vuosi on lohikäärmeen vuosi, jolloin 150 lohikäärmeen munaa on valmiina kuoriutumaan. Spyron tehtäväksi tulee kuitenkin pelastaa pian syntyvät lohikäärmeet, kun pahan Sorceressin komentavat rhynoc olennot, Bianca jäniksen johdolla varastavat munat. Spyro ei kuitenkaan ole yksin, sillä hänen ystävänsä Hunter lähtee hänen mukaansa ja matkan aikana apua tulee monilta uusilta tuttavuuksilta.

Eräs suuri hukattu mahdollisuus tulee kuitenkin siinä, miten lohikäärmevauvat on tehty. Siinä missä ykkösessä kaikki lohikäärmeet oli tehty todella erilaisiksi ja tämä oli valtava päivitys alkuperäisesti, ei Spyro 3:ssa ole menty lähellekään samaa tasoa. Lohikäärmevauvoista vain todella harvat ovat oikeasti joukosta erottuvia. Tuntuu että ainoa asia on graafisen ulkoasun päivitys, olisi ollut todella hienoa jos myös lohikäärmevauvojen kuoriutumisessa olisi oikeasti panostettu asiaan enemmän ja tehty kaikista astetta syvällisempiä.

Graafinen ulkoasu tuntuu heti ja peli on uskomattoman hieno, kuten kaikki muutkin. Tämä on selvästi kakkosta helpompi peli, tai sitten se on vain paljon tutumpi. Mukana on pitkälti kaikkia samoja päivityksiä ja muutoksia. Kaikki hahmot ovat saaneet uuden ulkoasun ja lisää sisältöä. Biancassa näkyy aivan uusia puolia alusta asti ja Sorceress on myös uuden tuntuinen, mutta toisin kuin Ripto, Sorceress ei ole muuttunut parempaan suuntaan, hän ei näytä tai tunnu yhtä uhkaavalta kuin ennen. Tosin tässä pelissä, mitä tulee pomotaisteluihin, Sorceress jää todella vahvasti alakynteen kun kentälle saapuvat Buzz, Spike ja Scorch joista varsinkin kaksi jälkimmäistä ovat todella upeita ilmestyksiä. Spike on edelleen se haastavin mutta tällä kertaa Scorch, on se hienoin sillä hänen tapauksessaan ulkoinen olemus on entistä hienompi.

Mitä tulee Spyron tukijoukkoon, kenguru Sheilaan, pingiviinikersantti Byrdiin, lumimies Bentleyhyn ja apina Agentti 9:ään, niin jokainen on saanut valtavasti lisää sisältöä. Ulkoisesti varsinkin Sheila on kuin uusi hahmo. Hän näyttää todella hyvältä, kuullostaa hyvältä ja kehittynyt merkittävästi. Byrd on muuttunut ehkä vähiten ulkoisesti sillä vaikka Bentley ei paljoa ole muuttunut, niin tämä uusi ulkoasu saa hänet näyttämään todella erilaiselta, agentti 9 ei ole juuri muuttunut, mutta ääninäyttelyssä on lisää tyyliä.

Tarinallisesti monia kohtauksia on rikastettu merkittävästi ja monissa tapauksissa jopa niin hyvin, että ne toimivat paremmin kuin kakkosessa olleet muutokset. Sen sijaan muutamissa tehtävissä tulee vastaan hetkiä joissa ei ole samaa tyyliä kuin ennen. Yhtenä esimerkki oma loppupuolen suosikkini joka oli alkuperäisessä parempi kostohetki. Tällä kertaa siinä ei ole samaa tyyliä ja hauskuutta.

 

Kolmas kerta toden sanoo

Se miten paljon Spyro 3 on kehittynyt edeltäjistään on merkittävää taas omalla tavallaan. Tietyllä tasolla monet kakkosen jutut ovat läsnä hiottuina versioina, mutta luvassa on paljon uuttakin. Tällä kertaa päästään pelaamaan niin Hunterilla kuin Sparxillakin, puhumattakaan kaikista uusista hahmoista. Monet näistä kentistä ovat todellakin omanlaisiaan. Yhdessä hetkessä on FPS toiminnassa agentti 9:llä, nyrkkeilymatsissa Bentleyllä, lennellään vapaasti pitkin kenttää Byrdillä tai pelataan old school side-scrolleria Sheilalla. Sparxilla ja Hunterilla on molemmilla omat tyylinsä ja kumpikin toimii erinomaisesti.

Kakkosessa peliin tuli tämä aiempiin kenttiin palaaminen ja se on jälleen mukana. Kakkosessa se tuntui ehkä vieläkin selvemmin ja vaikka siihen hyvät syyt onkin, niin en siitä itse hirveästi pidä. Tällä kertaa syy ei ole siinä että Spyro ei osaa ominaisuutta X, vaan siinä, että liittolaista Z ei ole vielä pelastettu, tai henkilö Ö ei anna tiettyä hommaa ennen kuin pomovihollinen on hoidettu.

Vaikka Spyro 3 on edeltäjiensä vahvuuksien lisäksi omaksunut myös heikkoudet, niin selvää on se, että niitä heikkouksia on loppuviimeksi aika vähän. Kakkosessa haastavuus oli osittain tietyssä ohjattavuuden kulmikkuudessa, mutta tällä kertaa se on enemmänkin tietyssä, ajoittaisessa bugisuudessa. Muutamissa kentissä peli hidastuu tai osumalla tiettyyn pintaan tietyssä kulmassa, tapahtuu kummia. Näitä on aika vähän ja harvemmin niistä seuraa isoja ongelmia. Selvää on kuitenkin se että mikä on toiminut ennen, toimii tälläkin kertaa mutta sen lisäksi, luvassa on jälleen enemmän. Spyro 2 nosti pelisarjan toiseen potenssiin, mutta Spyro 3 hioi tämän timanttisen konseptin entistä paremmaksi.

 

Alku.jpg?1542247053

Muistoja jotka kestävät

 

Täydellisyyttä hipovaa

Spyro: Lohikäärmeen Vuosi on niitä pelejä jotka todellakin hipovat täydellisyyttä. Kyllähän niitä "kympin pelejä" on ja kuten Witcher 3: Wild Hunt, Wolf Among Us, Uncharted 4: Thief's End, Sly 3: Konnien Kunnia, Middle-Earth: Shadow of Mordor, Batman: Arkham City, Castlevania: Symphony of the Night tai Kingdom Hearts II peleissä on omat heikkoutensa jonka takia niille ei anna titteliä täydellinen, myös Spyro 3:ssa on niitä. En usko että täydellistä peliä tuleekaan, koska aina löytyy jotakin mitä voitaisiin tehdä paremmin. Itse vain näen asian sillä tavalla.

Spyron tapauksessa ne heikkoudet ovat sellaisia että niistä voi olla montaa mieltä. Osa on sellaisia lähinnä hieman rasittavia, tyyliin: "Epäonnistu tehtävässä ja hahmo sanoo saman jutun taas." Kun taas on tyyliä: "Tämä loppuhuipennus olisi voinut olla parempikin." Spyron tapauksessa taistelu Sorceressia vastaan olisi voinut olla parempi, sillä taistelu Riptoa vastaan oli selvästi parempi. Muutenkin Sorceress pahiksena ei ole sieltä parhaasta päästä.


Yhteenveto

Kokonaisuutena kyse on eniten siitä, miten hyvin tämä uudelleen sytytetty versio parantaa alkuperäisestä. Joistakin asioista on tietty tunne kadonnut kun taas joihinkin sitä on tullut lisää. Tietyt asiat toimivat paremmin kun taas tietyt eivät. Esimerkiksi sitä kaipaan että vaihtaessaan aluetta, kaikki kentässä kerätyt jalokivet tulevat Spyrolta arkkuun jossa kaikki jalokivet ovat. Pieni asia, mutta sitä jäin kaipaamaan. Näitä löytyy aina, mutta kuinka hyvin iso kokonaisuus on kehittynyt. Sanoisin että samalla tavalla kuin muissakin peleissä. Year of the Dragon on saanut arvoisensa remaken.

 

+ Spyro

+ Paljon vaihtelevaa pelattavaa

+ Paljon pelattavia hahmoja

+ Loistavat pomotaistelut

+ Parantelut monissa asioissa

 

- Taaksepäin palaaminen

- Pääroisto olisi voinut olla parempikin

- Sellaiset pienet asiat

 

Arvosana: 9,7

 

Legendaarinen




ReIgnited.jpg?1542247062

Spyro

Uudelleensytytetty Trilogia

 

 

Yhteenvetona sanottakoon että kolmen pelin kattava trilgoia kolmesta pleikkari ykkösen pelistä, toimii esimerkkilisesti. Jokainen peli on huipputasoa ja tapa jolla nämä vuosikymmenien takaiset pelit on tuotu nykypäivään on hatun noston arvoinen suoritus. Siitä on aikaa kun samalla tavalla on nauttinut pelien pelaamisesta ja millaisella intensiivisyydellä ne ovat syöneet aikaa. Itse pelasin ne alkuperäisellä englannin kielisellä ääninäyttelyllä, vaikka suomenkielisetkin versiot löytyvät.

Monella tavalla nämä pelit näyttävät kuin nykypäivän animaatioilta, kuin Disney tai Pixar elokuvilta. Tarinat ovat hyviä, hahmot ovat loistavia ja kokonaisuus tarjoaa valtavasti pelattavaa, onhan tässä kolme peliä. Kun nämä ovat itselleni tuttuja niin suhteellisen nopeasti nämä tuli läpäistyä. Mutta ensikertalaiselle, näistä saa kymmeniksi tunneiksi viihdettä. Pelit ovat haastavia, mutta eivät liian haastavia. Graafinen ulkoasu on upea ja pelattavuus toimii loistavasti.

Jokaisessa pelissä tulee vastaan hetkiä joissa on sitä todellista Insomniac tunnelmaa, nämä ovat heidän parhaita pelejään ja Spyro 3 on heidän paras tekeleensä koskaan ja sellaisena se saattaa pysyäkin. Vaikka jokainen on monella tavalla oman aikansa tuote, niin tapa jolla ne on nyt päivitetty, tekee niiden pelaamisesta helppoa myös nykypelaajalle.

Spyro Reignited Trilogy on pelikokoelma jota suosittelen ehdottomasti.

 

+ Spyro

+ Pelattavuus

+ Laajuus

+ Graafinen ulkoasu

+ Tyyli

 

- Tietyt heikkoudet

 

Arvosana: 9,1

 

Mestariteos