AC%20Valhalla.jpg?1636070547

Pohjolan salamurhaajat

 

Assassin's Creed sarjassa on muutamia tapahtumia, teemoja, kulttuureita, mytologioita ja ajanjaksoja joihin todella haluaisi uppoutua. Monet niistä ovat jo saaneet osansa pelisarjassa, mutta tämä viikinkiteema on yksi niitä, joita olen itse odottanut jo jonkin aikaa. Vaikka kokonaisuudessa jää edelleen toivomaan muutamia asioita, niin kaiken kaikkiaan Valhalla tarjoaa juuri sitä, mitä siltä odotinkin.

 

 

 

 

Salamurhaajan Uskonto: Valhalla

Assassin's Creed sarja on hyvin tuttu omalla kohdalla, sillä sen verran montaa peliä kyseisessä sarjassa on ehtinyt pelata ja sieltä on omat suosikitkin löytyneet. Syndicaten steampunk vivahteinen Viktoriaaninen Lontoo oli erinomainen kokonaisuus kaikessa tyylikkyydessään ja renessanssin aikaan sijoittunut Assassin's Creed II todella herätti kiinnostuksen sarjaa kohtaa. AC IV: Black Flag taas nousi nopeasti yhdeksi sarjan parhaaksi osaksi ja on yksi niitä, joka on tehnyt nykyaikaosuudet yllättävän hyvin. Hutejakin sarjassa on tullut vastaan jokunen, mutta ne usein liittyvät hieman huonosti tehtyihin historiallisiin henkilöihin. Valhallassa tulee vastaan oma osansa heikosti tehtyjä hetki, mutta myös erinomaisesti tehtyjä. Tiettyjä asioita jää täysin kaipaamaan, kuten Vilhelm Valloittaja, sillä tähän aikakauteen mahtuu niin paljon.

 

Norjasta Britanniaan ja vielä pidemmälle

Tarina sijoittuu jonnekin 800-luvulle, kun viikingit tekivät retkiään ja olivat jo saaneet vahvan jalansijan Britanniassa. Aikakaudessa on oitis paljon tyyliä ja siitä otetaan varsin paljon irti. Historiallisia hahmoja tulee vastaan ja tuttuja tapahtumia myös. Peli alkaa pelihahmon lapsuudella, josta sitten päästään todella vikkelästi hänen aikuisuuteensa. Päähenkilö, Eivor, on viikinki jolla on myös juurikin salamurhaajalle sopivat taidot kiipeilyssä. Eivor on sarjan mittapuulla erittäin hyvin tehty hahmo, ehdottomasti parhaita hahmoja yhdessä AC4:n Edward Kenwayn kanssa ja kaksikossa on varsin paljon samaa näköä. Etteivät vain olisi samaa sukupuuta. Tarina etenee aluksi varsin vikkelästi, mutta se ei pakota pelaajaa pitämään kiirettä, sillä jos pelaaja haluaa, voi hän helposti upottaa kymmenenkin tuntua Norjan tutkimiseen, ennenkuin edes harkitsee lähtöä Englantiin. Norjan pääty on varsin kattava luminen valtakunta, mutta Britannia on merkittävästi suurempi, vaihtelevampi ja vaarallisempi paikka. Tarinan aikana tutuiksi tulevat niin kuningas Harald Kaunotukka, kuin myös kuningas Alfred Suuri. Niin kyllähän siellä on myös runsaasti vivahteita erilaisiin historiallisiin tapahtumiin, paikkoihin ja mytologisiinkin asioihin.

Pelissä tosin ei jäädä kiinni pelkästään maallisiin tapahtumiin, vaan muutamien temppujen kautta päästään kiinni myös norjalaiseen mytologiaan pelissä onkin muutama erityisen hyvä kohtaus, joissa tutuksi tulee legendaarinen susi. Tämä puoli tarinaa yksistään on yksi omia suosikkejani koko sarjassa, yhdessä Viiltäjä Jack asetelman kanssa, tosin tämä Fenrir tilanne ei ole järin Assassin's Creed tyylitelty. Valhalla ottaa tästä koko asetelmasta varsin paljon irti ja onnistuu yhdistämään sen tarinaan niin hyvin, että se ei tunnu pakotetun irralliselta.

Koska Valhalla ei suoraan pakota pelaajaa tekemään asioita tietyssä järjestyksessä, voi peli tuntua aluksi aivan liian isolta kokonaisuudelta. Sitä se monella tavalla onkin, sillä lähemmäs kaikissa osissa peliä mennään ajattelumallilla "määrä korvaa laadun". Tekemistä pelissä on useamman pelin tarpeisiin ja todella iso osa siitä kaikesta on täyttä täytettä ilman mitään oikeasti kunnollista sisältöä. Tosin mukana on myös yllättävän hyvin tehtyjä ja houkuttelevia haasteita joihin uppoutuu niinkin tarmokkaasti että kaikki muu pelissä unohtuu täysin. Pelin eräänlaisena päämajana toimiva kaupunki on yksi tälläinen asia. Itse olin rakentanut tätä asusutuskeskusta hyvin pitkälle, ennenkuin olin edes oikeasti "opetellut" monet keskeiset asiat pelistä, kuten ryöväämisen, jolla sitä kylää sitten kehitetään. Valhallassa joko oppii kaiken omatoimisesti tekemällä mitä haluaa, tai sitten pelaa juonitehtäviä sen verran että oppii perusteet sen mukana. Kukin tavallaan, minkä peli todellakin mahdollistaa.

 

Laaja valikoima aseita, asusteita ja taitoja korpille, karhulle ja sudelle

Tyylikkyys on pelissä enemmän kuin huipussaan. Pelihahmo näyttää erittäin hyvältä ja tuntuu erittäin hyvältä pelata. Pelimaailma on täynnä löydettävää tavaraa aseiden, asusteiden ja taitojen muodossa. Kehittämällä asusteita ne muuttuvat tehokkaammiksi, mutta myös ulkoisesti rikkaammiksi. Tässä on tietysti myös eräs varjopuoli, nimittäin se, että asusteesta ei voi varmaksi tietää että millä tyylillä se kehittyy. Omassa suosikkiviitassani nimittäin on typerä väriratkaisu pilaamassa sen täysin, nimittäin korkeimmalla tasollaa sen huppu on vihreä, mikä ei yhtään sovin sen muutoin tummaan sävytykseen. Näitä monia typeräiä tyyliratkaisuja on joka paikassa, mutta asusteiden sun muiden kanssa kannattaa silti tähdätä siihen, että samaa sarjaa on edes hieman päällä, jotta saa bonukset käyttöönsä. Itse tosin suosin ylitse kaiken sitä tyylikkyyttä ulkoasussa, vaikka sitten silläkin uhalla, että asustus ei täysin tue kaikkia osia hahmoa.

Aseistus on tietysti se toinen kriittinen osa. Kirves on hyvä aloitusase. Se on nopea yhden käden ase jolla pärjää pitkälle. Pelin edetessä vastaan tulee kuitenkin runsaasti muitakin aseita, joilla kaikilla tuntuu olevan puolensa. Valikoimaan lukeutuu myös legendaarisiakin aseita, jotka ovat oitis huippukorkealla tasolla ja joilla pystyy todella tekemään massiivista vahinkoa. Kaikkia aseita voi päivittää raaka-aineilla, joiden löytämienn tosin on monesti tuskallisten retkien lopussa. Tärkeää onkin se, että pelaaja valikoi oma pelityyliinsä sopivia aseita ja varusteita, kuten myös taitoja. Toiset aseet ovat hitaita käyttää, mutta tekevät merkittävästi enemmän vahinkoa kuin nopeat aseet. Jouset ovat pitkän matkan aseita ja monesti erittäin arvokkaita jos pelaaja ottaa hiiviskelypainotteisemman lähestymistavan. Salamurhat ovat tottakai osa tätä kaikkea, mutta monissa tilanteissa on pakko taistella.

Pelihahmoa eniten määrittää kolmen suunnan kykypuu jossa on niin valtava määrä haaroja, vaihtoehtoja ja muuttujia, että siinä tuntuu todellakin voimistuvansa, kun niitä alkaa kunnolla ottamaan käyttöönsä. Erityisen vastaanottavan tästä tekee se, että missä kohtaa tahansa, pelaaja voi nollata käyttämänsä pisteet ilmaan mitään sanktioita ja sitten määritellä ne kokonaan uudestaan. Kykypuun haarat ovat keltainen korppi joka on hiiviskelypainotteinen, ketterä ja taktinen haara joka mahdollistaa rohkeat hypyt varsin korkealta taktiikkakierähdyksellä tai liukkarilla. Punainen karhu taas on raa'an voiman haara jossa kahden käden aseet ovat pääosassa ja joita voi käyttää vaikkapa kahta yhtä aikaa. Tämä tukee suoraa toimintaa erinomaisesti. Sininen susi taas on nopean taistelun ja jousenkäytön haara joka on todellisille selviytyjille, jotka eivät anna periksi missään koskaan vaan taistelevat loppuun asti veren maku suussa. Vaikka oma valintani onkin susi, niin sen pystyy myös yhdistämään muihin haaroihin sivuista. Kaikissa haaroissa on myös yksi pääty osa joka on erillinen muuhun puuhun nähden ja täynnä erittäin arvokkaita taitoja.

 

Maisema%208.jpg?1636070560

Lääniä on mitä tutkia, kartoittaa ja ryövätä

 

 

Legendaariset Odin ja Arthur / Gungnir ja Excalibur

Tietyssä vaiheessa pelisarja pitäytyi vahvasti tositapahtumissa, mutta on ajoittain ottanut myös astetta yliluonnollisempaakin otetta. Valhalla onnistuukin tarjoamaan tässä suhteessa erittäin hyviä kohtauksia, vaikka niissä ei muutamia hahmoja erityisen hyvin käytetäkään. Vaikka Valhallassa onkin paljon sellaisia asioita joita jää kaipaamaan niin siinä on myös todella paljon sellaisia asioita, joita siinä ei olisi usko missään vaiheessa olevankaan. Erityisesti mytologiaan pureutuvat tarinapätkät tarjoavat erittäin onnistuneen kokonaisuuden, näyttäen että sarjassa voidaan mennän myös isompiinkin kuvioihin.

 

Historiaa ja mytologiaa

Avainasemassa ovat sekä toiminta että seikkailu. Lääni on mitä tutkia ja mysteerejä mitä selvittää. Jotkut sivutehtävät ovat turhauttavan tylsiä, kun taas toiset yllättävän hyviä kaikessa yksinkertaisuudessaan tai nokkeluudessaan. Tiettyjä asioita joutuu tosin tekemään kyllästymiseen asti, uudestaan ja uudestaan, mikä syö merkittävästi sitä kiinnostusta tutkia paikkoja. Mutta pitkällinen tutkimus saatetaan palkita yllättävän hyvin. Eräänä palkintona todella pitkälisessä urakassa on nimittäin itsensä kuningas Arthurin miekka, Excalibur, jonka vetäminen kivestä, mystisessä temppelissä on enemmän kuin haastavaa ja jos ei tiedä mistä etsiä, sitä ei välttämättä löydä koskaan. Toinen legendaarinen ase on itsensä kaikki-isä Odinin Gungnir keihäs, jonka löytäminen ei välttämättä ole ihan yhtä haastavaa, mutta vaati todella paljon paneutumista peliin, joskin aivan eri tavalla, kuin Excaliburin tapauksessa. Nämä aseet ovat todellisia pelin muuttajia, mutta jostakin ihmeellisestä syystä, ne ovat molemmat ns. "karhu" aseita, joka muutoin olisi enemmän kuin hyvä omalle kohdalle, mutta itse valitsen suden, vaikka karhu on pelityyliltään enemmän sitä, mitä itse yleensä suosin.

Excalibur ja Gungnir ovat vain pari esimerkki niistä lukuisista palkinnoista joita pelistä löytyy. Pelissä on nimittäin myös legendaarisia eläimiä joita metsästää, tosin nämä pedot pistävät kunnolla hanttiin ja tekevät todella helposti selvää jälkeä pelaajasta. Nimimerkki: Sain kunnolla turpiini susilaumalta, jättiläissudelta ja härkäposselta, Taisteluhaasteita pelissä on todella paljon, sillä tässäkin pelissä on salaseura johon kuuluu valtavasti sotureita joita tappaa, jotta pääsee kiinni liigan johtajaan, joka on muuten merkittävästi paremmin tehty, mitä Odysseyn vastaava, Kosmos kultti. Taisteluhaasteet ovat helposti niitä vaikeimpia mitä pelissä on, sillä kiipeilyhaasteissa ja aarteenetsinnöissä kyse on enemmänkin oikean paikan löytämisestä, ei niinkään vaikeudesta päästä jonnekin. Nämä ovatkin helposti pelin rasittavimpia tapauksia, koska kartta ei aina ole se kaikista ilmiselvin.

Suuret pisteet peli vetää myös erilaisista mysteereistä ja sivutehtävistä joita maailmasta löytyy. Monessa tapauksessa sarjan pelien silmiin pistäviä tyylillisiä heikkouksia ne asiat, jotka tapahtuvat henkilöhahmojen kanssa. Joko hahmoa käytetään yleisesti todella huonosti, tai mitään riskejä ei ole edes uskallettu ottaa. Huonoimman kohtelun on saanut Julius Caeasar, kun taas Jack the Ripper on tehty yllättävän hyvin, joskin pelillisesti kyseinen DLC jätti aivan liikaa toivomisen varaa. Siis hyviäkin ratkaisuja on tehty, sillä esimerkiksi Leonardo Da Vinci on onnistunut todella hyvin kuten myös Anne Bonny. Nämä ovat niitä tapauksia kun jälkikäteen jää miettimään että miksi yhdessä pelissä ei ollut Vlad Tepesiä tai toisessa Henry Everya, mutta kaikkeahan ei voi saada. Valhalla ottaa kuitenkin yllättävän vahvan otteen tästä uudenlaisesta Assassin's Creed tyylistä ja tekee monet hahmot todella hyvin, tarjoten myös muutamia erityisen hyvin onnistuneita kohtauksia. Mytologisemmat hahmot kuten Odin ja Tyr on toteutettu erittäin hyvin, kun taas Loki jää ulkoisesti aika huonoksi, vaikka sisältöä on.

 

Sisältöä niin että tulee ähky

Kokonaisuutena pelissä on niin paljon sisältöä, että sen kanssa ei meinaa tietää että mitä tekisi. Erilaisia tehtäviä tulee vastaan joka paikassa ja todella usein. Se mikä pelissä todella alkaa rasittaa on niiden itseääntoistavien tehtävien tekeminen. Erilaisten esineiden etsiminen on ympäriinsä ravaamista ja erilaisten arkkujen, kirjojen sun muiden etsimistä. Koska ne ovat kaikenlisäksi täysiä mysteerejä ennenkuin ne löytää, on koko tilanne yksi iso aarrejahti ja palkinto voi olla oikeasti hyvä, tai yhtä tyhjän kanssa, riippuen siitä, miten hyvin se sopii omaan pelityyliin. Tästä syystä pelin kanssa houkuttelevaa on katsoa netistä niiden muutamien oikeasti kivojen esineiden paiakt, jotta ne pystyy löytämään maailmasta. Tosin löytäminen on yksi asia, koska tietyt alueet maailmassa ovat merkittävästi korkeatasoisempia, saa varomaton tutkimusmatkailija todella helposti kunnolla turpiin.

Pelkästään paikasta toiseen matkustaminen voi olla iso projekti. Eivor saa käyttöönsä hevosen varsin pian ja se tuleekin olemaan erittäin arvokas, sillä matkustaminen jalan on hidasta ja aikaa vievää. Erilaisia hidasteita tulee vastaan oli suunta mikä tahansa joten jos maailmaa haluaa tutkia ja valitseen kohteen jostakin kaukaa, voi olla hyvin todennäköistä että sivutiet vievät kauas siitä kohteesta. Valhalla on juurikin sellainen peli, että siihen voi uppoutua täysin ja käyttää kymmeniä tunteja vain maailman tutkimiseen ja mahdollisesti kuvaamiseen. Pelin photo mode on erittäin hyvin tehty ja sitä on erittäin hauska käyttää.

Valhalla on sellainen peli, että sitä voi pelata monella tavalla ja siitä voi saada erittäin paljon irti. Pääjuoni rakentuu todella hyvin ja vaikka iso osa pelin hahmoista ei ole erityisen kiinnostavia, niin ne jotka todella kiinnostavat, todella toimivat. Pelin aikana tulee vastaan varsin mukavasti vaihtelua, mutta jopa päätarina tuntuu ajoittain todella laahaavalta ja siinä on turhankin paljon täytettä. Kokonaisuutena tarina on erittäin vahvasti sitä sarjassa tähänkin asti. Mukana on niin vahvuuksia kuin heikkouksiakin ja tarinallisesti se ehdottomasti huonoin osuus ovat kaikki nykyaikaan sijoittuvat osuudet. Ne eivät ole olleet sarjassa koskaan erityisen hyviä, mitä nyt Black Flagissa ne pätkät olivat siedettäviä. Tällä kertaa ne ovat täysin tarpeettomia ja oikeasti huonoja. Layla on pääasiassa ärsyttävä hahmo ja varsinkin verrattuna Eivoriin, hänellä ei ole missään kohtaa hauska pelata, vaan hänen kanssaan toivoisi että hänestä pääsisi eroon mahdollisimman nopeasti.

 

Valhalla - Viktoriaaninen Lontoo - Merirosvot - Renessanssi

Jos sarjasta pitäisi kaivaa omia suosikkeja, niin Assassin's Creed II on ensimmäinen oikeasti hyvä ja todellakin pelaamisen arvoinen ja siitä seuraava oikeasti merkittävä tapaus on nelonen, elikkäs Black Flag, joka teki laivataistelun parhaiten, sitten Sly 3:n. Tämän jälkeen ainoa oikeasti merkittävä tapaus on Syndicate, tosin omalla kohdalla nostan tämän korkeammalle, sillä pidän aikakaudesta. Valhalla on kuitenkin juurikin sellaiseen ajanjaksoon sijoittuva peli, että siitä saa paljon irti, ainakin näin omalla kohdalla. Yhteen aikaan toivoinkin sellaista AC peliä, jossa pääsisi seikkailemaan Britanniaan, mahdollisesti jopa aiemmin mainitun Vilhelm Valloittajan kanssa. Nämä pelit ovat aika erilaisia, mutta tasollisesti hyvin lähellä toisiaan.

 

Sarjansa parhaita pelejä, heikouksienkin kanssa

Valhalla on tyylillisesti todella selvästi tälläinen uudemmanlainen Assassin's Creed. Edelliseen peliin verrattuna sen aikakausi on parempi, tyylikkyys on parempi ja vaikka se on laajuudessaan suunnilleen samaa tasoa, niin se tuntuu silti merkittävästi paremmin jaksotetulta ja kootulta. Toiminnallisesti Valhalla on haastavampi, mutta myös palkitsevampi. Laivataistelu ei isommin ole ja kun on, niin se on lähinnä turhaa täytettä, kaiken muun turhan täytteen päälle. Kokonaisuutena Valhalla on liian pitkä peli, sillä se kiinnostus sitä kohtaan vähenee varsin paljon ennekuin peli saavuttaa loppuhuipennukensa. Mitenkään huono peli ei ole kyseessä, mutta sitä olisi voitu säännöstellä paljon paremminkin.

Tekemistä pelissä on varmaan enemmänkin kuin yhdessäkään muussa sarjan pelissä, tai jos ei eniten, niin ainakin siellä kärkipäässä. Origin ja Odyssey tekivät sen pohjatyön Valhallalle, mutta varsinkin Odyssey on sellainen, joka on hyvin lähellä Valhallaa. Valhalla on ehdottomasti näistä kahdesta se parempi peli, sillä Odyssey tuntui merkittävästi enemmän sellaiselta, että se yritti kokoajan tasapainottaa itsensä pelaajan tasoon, mikä johti siihen, että farmaaminen sun muu oli monesti aivan merkityksetöntä. Valhallassa on alueita, joilla on haastetasot, kuten myös tehtäviä ja hyvällä varustautumisella, pystyy näihin haasteisiin vastaamaan paljon paremmin. Tietyt tyyliratkaisut ovat menneet myös parempaan suuntaan, mutta tuntuu että tässä sarjassa edelleen arastellaan todella monia osa-alueita. Väkivaltaa ei pelätä kuvata hyvinkin hurmeisella tavalla, mutta monia muita aikuisia teemoja ujostellaan.

Valhalla on joka tapauksessa ehdottomasti yksi parhaita pelejä sarjassa, mutta jatkon kanssa voisi toivoa, että laatuun keskittytäisiin määrää enemmän. 




Yhteenveto

Assassin's Creed: Valhalla on ehdottomasti yksi sarjan parhaita pelejä ja helposti paras tästä uudesta suunnasta. Eivor on erinomainen päähenkilö, norjalainen mytologia ja keskiajan Englannin tyylilliset ratkaisut toimivat erinomaisesti yhdessä. Historiallisia tapahtumia käydään tuttuun tapaan läpi, mutta paljon on luvassa myös paljon ylimaallisempiakin tapahtumia. Valhalla on valtava peli, paikoin aivan liian iso omaksi edukseen ja pelattavaa on siitä syystä enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka määrä korvaakin monessa kohtaa laadun, niin peli on juurikin niin koukuttava, että sen parissa viihtyy pitkiä aikoja.

Vaikeaa on lähinnä asettaa tämä peli omalla paikalleen sarjassa ehkä jopa top 3:ssa. Vaikka siinä onkin tiettyjä räikeitä puutteita ja aika helposti korjattavia puutteita, niin kokonaisuus on joka tapauksessa vahvasti plussan puolella. Jos tästä sarjasta pelaisi vain yhtä peliä, niin tämä on oikein hyvä vaihtoehto. Jos taas sarjaan haluaa tutustua, niin Valhalla on myös silloin erinomainen vaihtoehto, paitsi siitä syystä, että muut pelit voivat tuntua selvästi heikommilta vertailussa.

 

+ Viikinki teema mytologioineen

+ Britannian ympäristöt ja tyyliratkaisut

+ Toiminnan ja kiipeilyn yhdistely toimii

+ Runsaasti tekemistä

+ Useat yllättävän hyvät kohtaukset

 

- Nykyaika osuudet ovat ehkä koko pelisarjan huonoimpia

- Määrä laadun sijaan ajattelumalli

- Monin paikoin liiankin täyteenängetty

 

Arvosana: 7,9

 

Erityinen

Eivor%202.jpg?1636070543

Omanlaisensa viikinki