Toimintapelit ovat helposti niitä, joita itse pelaan kaikista eniten ja monenlaisessa muodossa. Joskus käytetään miekkaa, joskus räiskistään ja joskus nyrkkitapellaan mutta oli toiminnan muoto mitä hyvänsä niin peli on oitis vähän vahvemmalla jalansijalla omissa silmissä. Se ei kuitenkaan suoraan takaa yhtään mitään sillä toiminnallinenkin peli voi onnistua todella pahasti pudottamaan pallon jos se ei panosta siihen toimintaan perustasoa enempää. Kuten monesti käy.
Toimintaa!
Ihan kuin olisin nähnyt tämän ennenkin
Lohikäärmeen Kruunu
PlayStation Plus: Premium
Dragon's Crown Pro
Peli joka tuntuu välittömästi jotenkin tutulta, mutta en silti muista pelanneeni, vaikka myös nimikin tuntuu tutulta. Joka tapauksessa kyseessä on melko tyypillinen fantasiarymistely joka on monotonista toistoa todella ylivedetyillä tyyliseikoilla. Ja silti peli on juuri sellaista settiä joka toimii sekä yksinpelinä, että moninpelinä.
Mäiskettä fantasia-asetelmassa
Ensimmäinen peli mikä tulee tästä mieleen on Dungeon Punks, sillä pelattavuus ja ulkoasu ovat hyvin läheisiä keskenään. Tyyliseikoiltaan Dragon's Crown on kuitenkin aikuisempi kuin Dungeon Punks, vaikkakin aika pienillä ratkaisuilla joista näkyvimmät ovat erittäin povekas velhotar ja persevä amatsooni. Pelihahmoina ovat velhottaren ja amatsonin lisäksi niin ritari kuin kääpiö, haltia kuin velhokin. Hahmoilla on erilaiset vahvuudet ja haastetasot sillä ritari on helppo hahmo kaikenlaisille pelaajille kun taas velho ja velhotar ovat haastavia hahmoja kokeneille pelaajille. Peli itsessään on sivuttain rullaavaa 2D beat em up tyylistä mättöä.
Tarinallisesti peli ei ole mitenkään erikoinen kokonaisuus sillä monia tyypillisiä fantasiaseikkailukliseitä ja muutamia nokkelia pop kulttuuriviittauksia lukuunottamatta peli ei tarinallisesti tarjoa juuri mitään erityistä. Tapahtumia on useita jotka toimivat erillisinä kenttinä tai johdantona milloin mihinkin. Tukikohtana on taverna jossa voi muokata ryhmäänsä ja sitten suunnata keskustelemaan kauppiaiden tai tehtävänantajien, kuten killan kanssa. Kentät ovat pääasiassa simppeliä toimintaa suurella määrällä piilotettuja aarteita, muutamia sivutehtäviä ja haasteita sekä pomovihollisia kenttien lopussa. Isompaa vaihtelua kokonaisuudessa ei ole kovinkaan paljoa mutta useammalla pelaajalla kokonaisuudesta saa mukavasti irti. Yksinpelinä pelaaja voi valita tiimiinsä kolme muuta jäsentä ja tekoäly suoriutuu toiminnasta ihan hyvin. Monipuolinen valikoima on tietysti plussaa mutta pääasiassa homma toimii hyvin riippumatta siitä että millainen kokoonpano pelaajalla on.
Tyylisekoiltaan värikäs ulkoasu toimii erittäin hyvin ja useammanlaiset viholliset tarjoavat mukavasti vaihtelua. Pelihahmot eivät merkittävästi kehity tai muutu. Erilaisia varusteita pystyy ostamaan ja aseitakin saa haltuunsa pelin edetessä. Jotkut ovat erilaisia kuin toiset mutta tämä systeemi pysyy suhteellisen simppelinä. Hahmojen väritystä pystyy hiema muuttamaan ja vaikka monet asiat pelissä ovat simppeleitä ja tuovat mieleen useamman vähän vanhemman koulukunnan beat em up genren pelit, Dragon's Crown on hyvin rakennettu ja tarjoaa mukavasti sisältöä, puhumattakaan että pelattavaa riittää pariksi kymmeneksi tunniksi, riipppuen tietysti siitä että millä tyylillä peliä lähestyy.
Tyypillinen genressään, hyvässä ja huonossa
Kaltaistensa joukossa Dragon's Crown ei ole erityisen joukosta erottuvaa sorttia sillä kun on nähnyt tälläisen pelin on helposti nähnyt valtaosan niistä. Monet asiat joita tälläiset pelit tekevät, Dragon's Crown tekee aivan yhtä hyvin, mutta oikeastaan mitään asiaa peli ei tee merkittävästi paremmin, kuin monet muut kaltaisensa pelit ja tästä syystä kokonaisuus tuntuu monella tavalla hyvin keskiverto beat em upilta fantasiateemalla ja hahmokohtaisilla eroavaisuuksilla. Koska pelihahmoja on ryhmässä neljä, on ruutu helposti täynnä erilaista mäiskettä, loitsua ja muuta vastaavaa sekoittamassa pakkaa. Pomotaisteluissa, joissa mukana on myös pikkuvihollisia menee toiminta helposti melkoiseksi kaaokseksi. Siitäkin huolimatta, peli ei ole erityisen haastava vaan siinä selviää todella hyvin ja pelaajan taso on kyseisen kentän tasolla ja jos tekee kaikki saatavilla olevat sivutehtävät sitä mukaa kun niitä tulee, pysyy helposti tason tai pari vaadittua edempänä jolloin pelissä selviää jonkin aikaa melko pitkälle ilman isompia ongelmia.
Pelin edetessä mukaan tulee jokusia lisämuuttujia, kuten keijukainen joka näyttää salapaikkoja ja tälläiset ratkaisut toimivat hyvin lisämausteena kokonaisuuteen joka muutoin olisi melko tavanomaista mäiskettä ilman mitään ihmeellisempää sisältöä. Varusteiden kanssa voi päättää että ostaako niitä, vai käyttääkö kentistä saatavia esineitä. Nämä täytyy ensin tutkituttaa että tietää mistä on kyse, jolloin ne voi myös myydä parempaan hintaan, kuin silloin jos ne ovat tuntemattomia. Kentistä löytyviä luukasoja voi myös herättää henkiin, jolloin saa käyttöönsä uusia ryhmäläisiä, monesti korkeammalta tasolta, kuin sillä hetkellä olevat.
Moninpelinä peli on ehdottomasti parhaimmillaan sillä siinä missä vaikkapa Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder's Revenge tai Streets of Rage 4 ovat oitis parempia moninpelinä kuin yksinpelinä, on tämä peli ihan samaa sarjaa, mutta siinä missä vaikka Shredder's Revenge toimii hyvin myös yksinpelinä ja Streets of Rage 4 ei niinkään, on Dragon's Crown kuin jotakin näiden kahden väliltä. Se on mielekästä pelattavaa yksinkin, mutta paljon parempaa kun pelaajia on useampi.
Yhteenveto
Dragon's Crown Pro on hyvin tyypillinen värikäs beat em up fantasiateemassa. Valittavia hahmoja on puoli tusinaa ja hahmoissa mukavasti eroja. Vihollisissa on kivasti variaatiota ja pelissä on pituuttakin mukavasti. Monia genrensä ratkaisuja peli ei tee merkittävästi paremmin kuin moni muu, mutta mitään se ei tee oikeastaan huonommin kuin muut. Moninpelinä kokonaisuus on oitis parempaa, mutta yksinpelinäkin tästä saa mukavasti irti.
+ Fantasiateema
+ Moninpeli
+ Mukavasti muuttujia
- Melko itseääntoistava
- Hyvin vähän oikeasti omaa
Arvosana: 6,8
Erinomainen
A
Contra: Roistojoukko
PlayStation Plus: Premium
Contra: Rogue Corps
Contra on pelisarjana monille varmasti tuttu edes jollakin tavalla. Itselle pelisarja on tuttu alkuajoita jokusen pelin muodossa, mutta pleikkarille tulleet Contrat eivät ole osuneet koskaan kohdalle joten iso osa sarjasta ei ole tuttua. Operation Galgugasta olen pelannut demoa ja kyseinen peli on selvästi paluu sarjan juurille, mikä ei ole yllätys, kun tutustuu tähän peliin. Pelisarja oli pääasiassa kuollut ennen tämän ilmestymistä ja ainakin tämän jälkeen.
Contra tekaa paluun mahalaskun
Contra sarjaa on monesti kuvannut nopeatempoinen ja melko suoraviivainen räiskintä jossa painokkuus on juurikin näyttävässä toiminnassa, monenlaisissa aseissa ja usein melko ankarassa vaikeusasteessa jossa pelaaja ei voi ottaa yhtäkään osumaa, mutta eivät voi vihollisetkaan. Tähän peliin, ei päde näistä oikeastaan yksikään asia. Aiempi peli sarjassa, Hard Corps: Uprising ei ole sekään tätä perinteisempää Contraa ulkoasultaan, mutta pelattavuudessa se osuu todella lähelle. Itselle se on tuttu demon kautta, mutta siinä saa aika hyvän kuvan siitä, mikä on pelissä on ideana. Lisäksi kyseinen peli menee enemmän animehenkiseen suuntaan, pois siitä mistä Contra aloitti. Tuo mieleen Castlevanian, joka tietyssä pisteessä alkoi myös tuoda animetyylistä vivahteikkaisuutta peliin. Kauan ennen animaatiosarjaa. Rogue Corps, ei ole lähelläkään Hard Corpsin tyyliä, vaan se ottaa aivan omanlaisensa lähestymistavan toimintaan. Ja epäonnistuu.
Tyhjentävästi voidaan sanoa että toiminta Rogue Corpsin tapauksessa, ei ole hauskaa. Se ei ole mielekästä, eikä siinä ole yhtään sellaista hektistä Contra fiilistä. Tämä pelattavuus tuo ensimmäisenä mieleen pelin Wolf of the Battlefield, joka on oikein hyvä Contra-like. Siinä on Contra tyylinen fiilis, moninpeli ja hieno ulkoasu ja asetelma josta tulee mieleen se ensimmäinen Contra, ilman alieneita. Pelattavuudessa Rogue Corps näyttää eniten siltä 3D ympäristössä, twin stick ammuskelulla ja lisävarusteilla, mutta paljon suuremmalla määrällä muuttujia, joita ei mitään ole tehty hyvin, vaan kaikki tuntuu tarpeettomalta lisältä kokonaisuuteen joka ei muutenkaan toimi.
Ylivoimaisesti, ehdottomasti, suurin ongelma tämän pelin kanssa on puhtaasti ammuskelussa, jossa aseet lämpiävät ja sitä kautta ammuskelua rajoitetaan. Tämä mekaniikka ei kuulu Contra peliin ja se on vääränlainen rasite kokonaisuuteen joka toimii jo valmiiksi heikosti. Aseet eivät muutenkaan tunnu pitävän sisällään tarpeeksi potkua eikä niitä ole samalla tavalla monenlaisia kuin ensimmäisissä sarjan peleissä. Uusia aseita saa satunnaisesti käyttöönsä, rajallisella määrällä ammuksia, mikä on myös aivan väärä ratkaisu, Contra peliin. Rogue Corps ei olisi hyvä edes täysin omalla nimellä, ilman Contra mainintaa, mutta se että sitä edes yritetään niputtaa osaksi Contra sarjaa, on suoraan naurettavaa ja surullista. Pitkän tauon jälkeen tämä ei ole sarjan pelastus, koska tämä on huonoimpia Contra pelejä mitä olen koskaan pelannut ja toimintapelien joukossa sellainen tapaus, jota ei ole millään tavalla hauska pelata.
Pelihahmoissa on hieman tyyliä, ei oikein missään muussa
Pelissä on tarinan tynkääkin ja asetelmassa yritetään viedä sarjaa post apocalyptiseen suuntaan. Maapallo on raunoina sillä Alien Wars ei mennyt toivotulla tavalla ja lopputulos kävi kalliiksi. Nyt neljä palkkasotilasta, Jaegeria, tekee erilaisia tehtäviä alieneita tappaen ja resursseja keräten. Pelaaja ohjaa yhtä näistä kyberneettisesti parannelluista hahmoista, joiden erot ovat aika pienimuotoisia. Kaiser on perinteinen Contra tyylinen lihaksikas blondi miesvuori, Ms. Harakiri on Hard Corps henkinen animevivahteinen salamurhaajabeibi, Hungry Beast on älykäs mutanttipandakyborgi ja Gentleman on erittäin sivistynyt avaruusolentoötökkä. Moninpeli on mahdollisuus, mutta se ei merkittävästi paranna näin huonoa peliä, onpahan joku toinenkin joka kärsii. Vähän samanlaiset fiilikset moninpelin kanssa tuli Scott Pilgrim vs the World pelistä, se ei ollut hauskaa yksin, eikä porukassa koska genrestä löytyy paljon parempiakin pelejä. Tämä pelin tapauksessa on kyseessä sama fiilis.
Rogue Corps on aivotonta ammuskelua ilman kunnollisia aseita tai erikoisvarusteita. Hieman vaihtelua on eri hahmojen kautta mutta pääasiassa pelaaminen ei paljoa kehity ja on ihan samaa kuraa alusta alkaen. Pienet lisäykset eivät kokonaisuutta paranna, vaan enemmänkin koristelevat kakkakakkua. Avaimet menestykseen olivat saatavilla mutta pelissä ei ole oikeastaan mitään tehty niin hyvin, että siitä saisi kunnolla irti jotakin. Vihollisten ammuskelussa ei ole erityistä fiilistä koska tuntuu että viholliset kestävät liian paljon vahinkoa, huomioiden miten vähän ne tekevät. Haaste tietysti kasvaa pelin edetessä ja varusteita voi päivittää saatavilla resursseilla, mutta kaikki tämä toimii todella huonossa rytmissä jo valmiiksi heikkojen peliratkaisujen kanssa, joten lopputulos on hyvin kaukana edes siedettävästä pelistä. Contra: Rogue Corps ei ole vain huono toiminta peli, tai Contra peli. Se on ehdottomasti yksi huonoimpia pelejä mitä on vastaan tullut.
Yhteenveto
Contra: Rogue Corps ei ole ainoa surkea peli sarjassa, mutta se on viimeisin ja koska se tuli pitkän tauon jälkeen se osui pelisarjan faneille varmasti aika kovaa. Toiminnassa tämä vaikuttaa perushyvältä ammuskelulta, kuten vaikkapa Wolf of the Battlefield, joka oli selvä Contra-like. Rogue Corps ei onnistu millään saavuttamaan sitä Contra tasoa joka pitäisi, eikä pääse edes lähelle. Toiminta ei ole hauskaa, pelaaminen on itseääntoistavaa ja yleinen fiilis on suoraan huterasti toteutettua.
+ Neljä erilaista pelihahmoa
- Ammuskelua on kampitettu todella selvästi
- Jättää jokaisella osa-alueella toivomisevaraa
Arvosana: 3,0
Pettymys
Melko kaukana siitä, mistä sarja alkoi
Sifoni Filtteri: Loganin Varjo
PlayStation Plus: Premium
Syphon Filter: Logan's Shadow
Tämä pelisarja ei ole isommin vakuuttanut, joten odotukset tätä PSP peliä kohtaan olivat melko matalat ja ehkä juuri siksi on helppoa todeta että Logan's Shadow voipi hyvinkin olla sarjansa paras peli. Se on hyvin erilainen kuin päätrilogia, hyvällä tavalla ja mahdollisesti myös pakon kautta. Nyt ollaan kuitenkin käsikonsolilla.
Suoja-ammuskelua ja näennäistä vaihtelua
Peli lähtee käyntiin todella nopeasti ja mikäli aiemmat pelit eivät ole erityisen tuttuja, niin pelissä ei selitetä oikeastaan mitään, mutta se ei isommin myöskään haittaa. Tietysti päähenkilö Gabe Loganin edesottamukset aiemmissa peleissä tuovat lisää sisältöä kokonaisuuteen ja sitä rataa, mutta mikäli tätä peliä miettii omana kokonaisuutenaan, pääsee pelissä nopeasti mukaan kuvioihin. Kaikki alkaa melko simppeliltä vaikuttavalla tehtävällä, mutta jo ensimmäisen tehtävän monimutkaistuessa tulee kuvioihin paljon lisää muuttujia. Tarina etenee kuitenkin melko hyvää vauhtia ilman isompia hidastuksia ja rakentuu kuin mikä hyvänsä vakoojatrilleri, joskin ajoittain on selvää että kokonaisuudesta saanee enemmän irti jos aiempien pelien tapahtumat ovat tuttuja. Omalla kohdalla tuttu on lähinnä se ensimmäinen peli, joten mitä ikinä onkaan tapahtunut ensimmäisen ja viimeisen pelin välillä tässä sarjassa, ei ollut tiedossa kun aloitin tämän pelin kanssa.
Gabe Logan on melko tyypillinen John Maincharacter, hahmo jollaisia on tukussa ja limittäin. Tarinakokonaisuudessa hän ei merkittävästi erotu joukosta, mutta ei myöskään yritä olla selvä kopio mistään hahmosta. Voisi sanoa että hän näyttää Action Man toimintafiguurilta, kuten alusta asti on enemmän tai vähemmän ollut tarkoituskin. Hahmo ei ole huono, mutta ei myöskään sellainen, joka jäisi ehdottomasti mieleen genren parhaimmistossa. Sivuhahmot unohtuvat nopeasti ja roistohahmotkin ovat aika tylsiä ilmestyksiä. Sanotaan että asettelu pelissä on tälläkin osa-alueella melko vaatimaton.
Toiminta on merkittävä osa kokonaisuutta ja tämän pelin kanssa on suotavaa käydä läpi koulutusosuus jossa opitaan pelin niksit ja naksit. Tämä on eräs asia, jota ensimmäinen Syphon Filter peli olisi ehdottomasti tarvinnut, koska se peli ei kertonut juuri mitään, vaikka tarvetta olisi ollut. Tällä kertaa perusteet oppii nopeasti ja toimintaan päästään kiinni nopeasti. Aseita ja varusteita on useita, niiden välillä vaihtelu on sujuvaa ja erilaisilla varusteilla voi laittaa päälle niin lämpölasit, kuin yönäkölasitkin, joista voi olla paljon apua tietyissä tilanteissa. Aseissakin on mukavasti eroa, vaikkakin tietyt aseet ovat paljon toisia parempia ja eri kentissä on hieman erilaisia vaihtoehtoja. Tarinallisesti Logan's Shadow toimii hyvin ja tarjoaa erilaisia tilanteita johon päähenkilö päätyy.
Vaikka pelaaminen onkin melko samanlaista ammuskelua kentästä toiseen, niin aina välillä kokonaisuutta yritetään hieman monipuolistaa. Mitään merkittävää pulmanratkontaa ei ole luvassa ja monet vähän erikoisemmat pätkät, kuten tietyn osan etsiminen merenpohjassa, eivät ole sieltä parhaasta päästä, vaan enemmänkin täysin päinvastoin. Ne eivät ole erityisen hyvin tehtyjä. Myöskään todella nopeat tilanteet eivät ole yhtä hyviä kuin suoja-ammuskelu, mikä kaikki johtuu ohjattavuudesta. Se ei ole varsinaisesti huonolla tasolla, mutta se vaatii opettelua, eikä ole erityisen nopeaa.
Erikoinen pelattavuus ja siitä peli jää mieleen
PSP on paljon rajoitetumpi kuin PS2, joten tiettyjä ratkaisuja on tehty, jotta peli toimii paremmin ja tämä tekee pelistä todella erilaisen kuin aiemmin pelaamani ensimmäinen Syphon Filter. Tähtääminen ja hahmon kääntely tapahtuu kuviopainikkeilla, mikä vaatii hieman totuttelemista enkä ihan äkkiä osaa nimetä yhtäkään toista peliä jota pelattaisiin samalla tavalla. Hitaissa ja suunnitelmallisissa tilanteissa tämä ei ole ongelma, mutta juurikin vähän nopeammissa tilanteissa peliin tulee hieman keinotekoista lisähaastetta. Ei nyt yhtä paljon kuin tankkikontrollit monissa peleissä, mutta sanotaan että tämä ei ole peli jonka voi oitis poimia ja alkaa pelaamaan ilman mitään totuttelemista. Positiivista onkin että aluksi peli etenee sopivan hitaasti ja vasta parin kentän jälkeen viholliset alkavat muuttua aggressiivisemmiksi ja lähestyä pelaajaa suojassa piileskelyn sijaan. Pelaaja voi asennoida tähtäystään samalla kun pysyy suojassa ja siten ampua oitis haluamaansa kohtaan kun päättää toimia. Tämä systeemi toimii erittäin hyvin ja tekee pelistä melko helpon alkuvaiheilla. Haaste lisääntyy hiljalleen ja nopeutta vaativissa kohdissa peli erityisesti tuntuu merkittävästi haastavammalta.
Pelin tietty hitaus toimii oikein hyvin toiminnan kanssa ja suojasta ampuminen on erittäin tyylikästä. Samalla aikaa Gabe tuntuu todella ammattimaiselta hahmolta, sillä hän pystyy ampumaan tarkasti ja nopeasti, vaikkakin osa siitä tulee pelaajan valmiiksi asettelemasta tähtäyksestä. Tässä on sitä selvää toimintaelokuvafiilistä, mikä oitis tekee pelistä astetta toimivamman ja saman ei ensimmäisessä Syphon Filterissä päästy, sillä kyseinen peli muuttui aika nopeasti aika turhauttavaksi suhteellisen kyseenalaisen pelattavuuden ja melko ankaran haasteen vuoksi, vaikka tarjosikin monta erinomaisesti tehtyä toimintakohtauksta. Ajoittain mukana on myös hyvää huumoria, mutta Logan's Shadow on monella tavalla paljon pienimuotoisempi kokonaisuus mitä ensimmäinen sarjan peli. Kontrollit ovat melko rajalliset millä voi olla oma osansa kokonaisuudessa, mutta tuntuu että useampi toimintapätkä olisi saatu vielä mahtumaan mukaan ja näyttävämmin.
Kokonaisuutena Logan's Shadow on parempi peli mitä odotin. Se on erilainen kuin moni muu, mikä on tässä tapauksessa todella hyvä asia ja peli etenee todella hyvin mitä haasteeseen tulee, vaikka loppupuolella peliä mopo alkaakin todella karata käsistä, kuten monessa muussakin toimintapelissä. Pomovihollisissa on muutama oikein hyvin tehty yhteenotto, mutta viholliset eivät isompia pisteitä kerää ja pelissä ei ole juurikaan sellaisia hetkiä jotka ehdottomasti jäävät mieleen. Mutta siitäkin huolimatta Syphon Filter sarjan kuuden pelien joukossa tämä voi hyvinkin olla oma suosikkini, mikä nyt ei paljoa kerro koska PS1 trilogiasta pelasin vain ensimmäistä peliä enemmän ja pari seuraavaa lähinnä kokeiluna, sillä ne olivat pelattavuudessa ensimmäisen tasolla, eli ei mitenkään mielekkäällä tasolla. Logan's Shadow häviää lähinnä toimintakohtauksissa sillä nyt pelaaja ei hypi ikkunoiden läpi tai ammu viime hetken laukauksia tilanteiden ratkaisemiseksi tai juuri mitään muutakaan näyttävää ja mieleenpainuvaa toimintasettiä.
Yhteenveto
Syphon Filter: Logan's Shadow on melko anteeksiantava peli verrattuna useaan aiempaan sarjassa. Se on tapahtumiltaan viimeisin ja toiminnaltaan melko erilainen vähän erikoisen ohjattavuuden kautta. Tämä on niitä pelejä joka vaatii totuttelemista koska samanlaista ohjattavuutta saa hakea. Tarinallisesti ja toiminnallisesti peli tarjoaa kuitenkin juuri sellaista vakoojatoimintaa mitä pitääkin ja toiminta on paljon hauskempaa, mitä se on tähän mennessä Gabe Loganin kanssa ollut. Vaihtelu pelissä onkin harmillisesti paljon heikompaa, koska silloin pelin rytmitys kyykkää välittömästi. PSP peliksi, oikein hyvä.
+ Omalaatuinen, mutta onnistunut toiminta
+ Tarina ja rytmitys
- Ohjattavuus vaatii totuttelemista
- Useat epämääräiset kohdat
Arvosana: 7,0
Loistava
Animepimut tekee zombisylttyä
OneeChanbara: Alku
PlayStation Plus: Premium
OneeChanbara: Origin
Nimi ei alunalkaen sanonut mitään, mutta ulkoasusta saa nopeasti käsityksen siitä mitä voi odottaa. Pääasiassa hurmeista miekalla huitomista, ajoittaista taktiikkaa liikkeissä ja päähahmona vähäpukeinen animepimu cowboy hattu päässä ja katana kädessä.
Verta niin että Kill Bill kalpenee
Animevivahteet ovat kokonaisuudessa hyvin selkeitä, vaikkakin ne monissa muissa peleissä ovat vielä selkeämpiä. Peli itsessään on tyyliltään erittäin verinen siihen pisteeseen että verisempää tuotosta voi jo alkaa etsimällä etsiä. Taistelussa veri on todella isossa roolissa monella tavalla, sillä eräänä tyyliseikkana pelihahmon miekan "lataaminen" tarkoittaa veren huitaisemista pois terästä, jolloin miekalla pystyy taas tekemään paremmin vahinkoa. Ei huono idea, mutta ei nyt merkittävästi mullista kokonaisuutta joka on melko itseääntoistavaa hack n slash toimintaa.
Tarina on hyvin simppeli ja toimii lähinnä syynä siihen että pelin päähenkilö, Aya niminen katanaa heiluttava lehmityttö, päätyy viipaloimaan tukuttain zombeja kappaleiksi, määrä ei yllä samalla tasolle kuin Dynasty Warriorsissa, mutta samanlaista fiilistä on. Pelin edetessä vastaan tulee myös muitakin hirvityksiä joita ei aina voi vain silpoa kilon paloiksi, vaan tehokas torjunta ja vastaushyökkäys on avain onneen. Pomoviholliset ovatkin sitten vähän haastavampia tapauksia ja vaikka peli on monella tavalla aika simppeliä ja aivotonta hack n slash toimintaa, aina välillä peli näyttää kyntensä ja laittaa pelaajan käyttämään vähän enemmän taitoa vaativia tekniikoita. Tarpeeksi suuri määrä verenvuodatusta laittaa Ayan raivotilaan jolloin mikään ei isommin enää seiso hänen tiellään ja kovemmatkin viholliset kaatuvat nopeasti miekkaan.
Tyyliseikoiltaan OneeChanbara on hurmeinen peli jossa veri on tyyliseikoista se kaikista selkein. Vähäpukeinen pelihahmo ei ole niin oleellinen osa kokonaisuutta kun elävien kuolleiden täyttämä maailma tai melko suoraviivainen lähestymistapa toimintaan. Pelissä ei ole juurikaan mitään sellaista joka todella erottaisi tämän pelin joukosta, ei toiminnassa, ei maailmassa tai tyylissä. Lollipop Chainsaw on melko samanlainen peli, mutta itselle tuli ihan uutena juttuna, kun selvitin että kumpi tuli ensin, että OneeChanbara on osa useamman pelin pelisarjaa joka alkoi jo PS2 aikakaudella, joten se on Lollipop Chainsaw'ta vanhempi. Se ei kuitenkaan tee pelistä sellaista, joka todella tuntuisi esikuvalta monille muille verisille peleille jossa pelataan vähäpukeiselle neitokaisella.
Melko tylsää perustoimintaa
Pääasiassa OneeChanbara on ihan ok peli. Kentät on läpäisty melko nopeasti ja vaihtelua ei ole oikeastaan yhtään. Kentässä on ideana vain tappaa kaikki elävät kuolleet ja sitten pelaajan toimintaa arvioidaan perustuen siihen, miten nopeasti ja tehokkaasti hän hommasta selviytyi. Millainen kombo oli ja sitä rataa. Mutta tämä ei ole mikään Devil May Cry, joten itse en juurikaan saanut kiinni siitä, että miten pelin toimintaa voisi oikeasti monipuolistaa sillä hommasta selviää yhdellä hyökkäysnapilla ja ajoittain parin napin yhteispelillä. Torjuminen ja väistäminen ovat hyviä lisiä, mutta toiminta on aika mitäänsanomatonta ja simppeliä.
Huono toimintapeli ei ole kyseessä, mutta paketissa ei ole mukana juuri mitään sellaista joka todella erottaisi tämän pelin genressä jossa vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Hack n slash pelejä on monenlaisia ja vaikka tämä peli on sieltä hurmeisimmasta päästä, niin puhtaasti pelattavuudessa kyseessä on erittäin monotoninen kokonaisuus joka alkaa helposti kyllästyttää. Peliin pääsee tosin nopeasti sisään joten sen pariin on suhteellisen helppoa palata. Pelisarjaan tämä ei kuitenkaan mielenkiintoa lisää, joten tämä näyte kyllä antaa hyvän kuvan sarjasta ja riittää hyvin.
Yhteenveto
OneeChanbara Origin on ihan ok toimintapeliä. Tyyliltään se on erittäin hurmeinen ja tietyt animeratkaisut sopivat kokonaisuuteen hyvin. Toiminta on nopeasti todella itseääntoistavaa eikä mitään merkittävää vaihteluakaan ole tarjolla. Kentät ovat simppeleitä: Tapa kaikki, ratkaisuja, mikä toimii hyvin ja pelin pariin on helppo palata. Mutta ei tämä lisää kiinnostusta pelisarjaa kohtaan, koska parempia toimintapelejä on paljon.
+ Hurmeinen tyyli
+ Paljon tapettavaa
- Nopeasti todella itseääntoistavaa
Arvosana: 6,0
Hyvä
Pääarvio
Yksi vaatimattomimpia pelejä setissä, mutta myös yksi onnistuneimpia siinä mitä yrittää.
Nyrkkien puheenvuoro
Keskiyön Tappelujuna
PlayStation Plus: Premium
Midnight Fight Express
Tämä on alunperin ollut itsellä Steamin toivelistalla, kun peli on joskus näyttänyt kiinnostavalta. Sitä se on myös ollut, kun sitä on lopulta pelannut. Sanotaan että peli on hieman vaatimaton, mutta siinä on hyviä ideoita, mukava ote ja tyylikästä tappelua juuri oikeanlaisilla lisäyksillä.
Kipujuna saapuu
Pelin päähenkilö on Babyface niminen nyrkkisankari joka pelin 41 tason aikana pieksee suuren määrän rikollisia ja korruptoitunutta poliisisaastaa. Tässä on pelin idea pähkinänkuoressa mutta mukana on ihan tarinakin niille jotka jaksavat lukea satunnaisia tekstikuplia joita pelaajan mukana lentävä drone, tai viholliset ajoittain lässyttävät. Tarina ei kuitenkaan ollut missään kohtaa niin kiinnostava että se olisi jäänyt mieleen ja jos pelin pariin palaa pidemmän tauon jälkeen, ei tarinasta muista välttämättä yhtikäs mitään, jolloin jäljellä on enää pelin oikein hyvä, hieman Batman Arkham vaikutteinen taistelusysteemi mukavalla määrällä muuttujia ja suurella määrällä hakattavia vihollisia.
Vihollisten piekseminen tapahtuu ensisijaisesti nyrkeillä ja toissijaisesti millä tahansa irtaimistolla mitä kentistä löytyy. Joillakin vihollisilla on kättä pidempää, mikä on oitis nyrkkejä tehokkaampaa ja joillakin vihollisilla on pyssyjä, mikä on tehokasta myös pidemmällä kantamalla, mutta ammuksia on yleensä kourallinen, minkä jälkeen ase on lähinnä nuija. Osa irtaimistosta on heitettävää ja toimii nopeana lisänä perustoimintaan. Pelin edetessä muuttujia on kasvamassa määrin lisää sillä vihollisilla alkaa olla kilpiä, tehokkaampia aseita ja viholliset itsekin alkavat olla kovempaa tekoa. Pelihahmo tosin kehittyy pelin edetessä ja pystyy vastaamaan moniin haasteisiin kokoajan paremmin. Aluksi kaikki menee nyrkeillä, mutta kun pelihahmo kehittää osaamistaan torjunnoissa ja tarttumisliikkeissä, pystyy hän toteuttamaan hyvin tehokkaita torjuntoja ja viimeistelyliikkeiät jotka tekevät vihollisista nopeasti selvää jälkeä.
Pelattavaa on mukavasti ja kehityssysteemi pitää junan liikkeessä siinä mielessä että uusia temppuja oppimalla kaikki kehittyy todella hyvää vauhtia. Uudet liikkeet tehostavat taistelua hyvässä rytmissä ja vaikka peli on perustasolla aika simppeliä beat em up tyylistä mättöä 3D ympäristössä, oikein hyvällä graafisella tyylillä, niin taistelussa on loppupuolella niin paljon muuttujia että ei niitä kaikkia edes muista siinä kohtaa kun pelin pariin palaa taas vähän ajan päästä. Perusteet oppii nopeasti, mutta kaikki lisäykset toiminnassa ovat sellaisia joita joutuu palauttelemaan mieleen.
Pystyt kyllä parempaankin
Vaikka pelissä on 41 kenttää, ei tämä ole määrällisesti niin paljoa miltä se aluksi kuullostaa koska kentät läpäisee alta viiden minuutin ja yksi pelin suuri voimavara on arvostelusysteemi jossa pelaajan toiminta kentässä arvostellaan erilaisilla perusteilla. Mitä nopeammin ja monipuolisemmin kentän läpäisee sitä paremmat pisteet saa. Vaikka omat arvosanat olivat yleensä B tasoa, niin kyllä joukossa oli jokunen S arvosanakin, mutta myös jokunen D mikä kertoo siitä että kentissä on ihan mukavasti variaatiota siinä, että miten ne rakentuvat. Joskus vastaan tulee kenttiä joissa on erilaisia äkkikuolemahasardeja vaikeuttamassa etenemistä ja joskus kyseessä on lähes pelkästään yksi iso tappelu jossa vain hakataan vihollisia, mahdollisimman suurella määrällä erilaisia muuttujia.
Peli kannustaa pelaamaan kenttiä uudestaan parempien arvosanojen toivossa, mutta omalla kohdalla pelin tappelusysteemi ei napannut ihan niin hyvin että olisin siihen ruvennut. Batman Arkham sarjan taas mainitakseni, kyseisessä sarjassa tiettyjä kenttiä pelasi uudestaan ja uudestaan kolmen Lepakkomerkin arvosana mielessä ja juurikin ne täyden tappelun kentät olivat monesti niitä joissa pärjäsi kaikista parhaiten kun pääsi kunnolla sisään taistelusysteemiin. Midnight Fight Express toimii erittäin hyvin siksi että sen taistelusysteemi toimii niin hyvin. Tässä on tietyt heikkoudet jotka tulevat grafiikasta ja siitä, että peliä kuvataan sivusta ylähäältä. Esineiden poimiminen ei aina toimi niin hyvin kuin toivoisi ja aina ei ole edes täysin selvää että missä mikäkin esine on. Koska flow täytyy pitää käynnissä, on eteenpäin liikkuminen ja uusien esineiden odottaminen parempi, kuin esineiden etsiminen erikseen.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä on hyvä beat em up jossa kentät eivät veny turhan pitkään, viholliset eivät ole tarpettoman kestäviä eivätkä 2D beat em up pelien, kuten Streets of Rage 4:n tavoin lennä pois ruudusta, jolloin heidän uudelleenilmestymistään pitää odottaa. Puhumattakaan että heidän ylösnousemistaan pitää odottaa. Tässä pelissä heitä voi iskeä heidän ollessaan maissa.
Kelpaa ajantappamiseen ja itsensä haastamiseen
Midnight Fight Express tuo mieleen yhden jos toisenkin pelin, mutta lähinnä karsitumman ja vaatimattomamman version niistä. Lopputulos on kuitenkin hyvin positiivinen ja paikoin parempi mitä kyseisien pelien tapauksessa. Batman Arkham sarjaa vastaan tällä pelillä nyt ei ole mitään sanottavaa, mutta tämä tuo myös mieleen pelin Sifu, jonka kanssa sanoisin tällä pelillä olevan ihan mahiksiakin. Sifu on hyvin erilainen, mutta ei suoraan parempi vain siksi että sen taistelusysteemi olisi monipuolisempi ja ulkoasu hienompi koska yleinen ote ja rytmitys on tässä pelissä parempi, peli on helpommin lähestyttävä eikä opeteltavaa ole samanlaista määrää. Puhumattakaan että Sifu on merkittävästi vaikeampi peli eräällä ratkaisulla joka vähentää nopeasti kiinnostusta peliä kohtaan.
Beat em up pelien joukossa peli toimii erittäin hyvin koska se ei toista niitä kaikista tyypillisimpiä virheitä ja arvostelusysteemin kanssa homma toimii myös oikein hyvin eikä se nojaa vain yhteen asiaan. Monella osa-alueella peli pyrkii tekemään muutamat asiat hyvin, sen sijaan että tekisi monta asiaa vähän sinne päin. Tälläisiä pelejä on paljon ja vaikka Midnight Fight Express ei olekaan maailmaa mullistava peli, tai edes sellainen joka jää vahvasti mieleen, on se hyvä peli joka tapauksessa. Ei nyt ehkä niin hyvä peli miltä se vaikutti kun siitä ensimmäisen kerran näki pelikuvaa, mutta joka tapauksessa sellainen peli joka toimii hyvin aina välillä pelattuna, koska siihen pääsee aika nopeasti sisään.
Yhteenveto
Midnight Fight Express on yllättävän hyvä beat em up joka on vaatimaton kokonaisuus, mutta hyvin tehty kokonaisuus joka tapauksessa. Se toimii parhaiten kun tappelua vähän opettelee, mutta se ei ole välttämätöntä. Arvostelusysteemi tarjoaa hieman uudelleenpeluuarvoa jos haluaa ässätä kaikki kentät. Pelattavaa on sopivasti ja taistelussa on mukavasti muuttujia. Tarina on melko helposti unohtuvat ja vaihtelu on pitkälti pelaajasta kiinni. Mutta kokonaisuutena, kaikkine vaatimattomuuksineenkin, tämä on kokeilemisenarvoinen toimintapeli.
+ Kehittyvä tappelusysteemi
+ Mukavasti pelattavaa
+ Ulkoasu toimii
- Tarinankerronta
- Helposti melko itseääntoistava
Arvosana: 7,3
Loistava
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.