Alku.jpg

Viimeinen kesä ja moottoritie on kuuma

 

 

 

Viidestoista Viimeinen Fantasia on peli, jonka tekeminen vei vuosikymmenen, sijoittuu fantasiamaailmaan jossa paljon elementtejä nykyajasta sekä menneestä maailmasta. Pelin tarkoitus olisi olla ”Final Fantasy faneille ja ensikertalaisille”.

 

 

 

30 vuotta täyttävä Final Fantasy on yksi pisimpään eläneitä pelisarjoja. Ensimmäinen peli näki päivänvalon NES aikakaudella ennen syntymääni, mutta itse tutustuin pelisarjaan oikeasta vasta PlayStation aikakaudella Final Fantasy VII kautta. Voisi sanoa että olen FF sarjan fani/entinen fani.

Minulle Final Fantasy ei pelisarjana ole enää entisensä. FFX ja FFX2 olivat kaksi viimeistä todellista Final Fantasy peliä. Noiden jälkeen pelisarja on menettänyt ne asiat jotka ovat tehneet siitä oikeasti hyvän. Tosin kumpikin noista peleistä oli jo pienoinen merkki siitä että sarja on kovaa vauhtia menettämässä todellisen otteensa. Minulle sarjan huippukohta on viime vuosituhannella. Seitsemäs ja kahdeksas muodostavat sarjan huipun ja aikaisempana huippuna komeilee neljäs FF.

Minulle sarjan isoimpia juttuja ovat immersiivinen fantasiatunnelma, erinomaiset pelihahmot ja erityinen toiminta vuoropohjaisessa taistelussa.  Näitä osia pelisarja ei ole pitkään aikaan onnistunut yhdistämään ja toiminta on enää pelkkä varjo loistopäivistään.

Mutta miten FFXV sitten pärjää modernina Final Fantasypelinä?


Final Fantasy 15 on peli jonka tarinaa avaavat jo aiemmin ilmestyneet materiaalit, kuten elokuva Kingsglaive: Final Fantasy XV. Pelissä ohjataan vain yhtä pelihahmoa, prinssi Noctis ”Noct” Lucis Caelemia, kruununprinssiä joka kolmen ystävänsä/henkivartijansa/opettajansa Gladiolus, Prompton ja Ignisin kanssa lähtee matkalle jonka määränpäässä odottaa Noctin kihlattu, Lunafreya.

Ei liene vaikeaa arvata että moni asia joka voi mennä pieleen matkan aikana, myös menee pieleen. Ihan ensimmäiseksi nelikon Regalia auto tekee tenän joten matka hidastuu oitis. Mutta se on pientä verrattuna siihen, mitä matkan lopussa odottaa ja josta saadaan pientä esimakua aika pian pelin alettua.


Final Fantasy sarjassa ryhmäläiset ovat iso osa kokonaisuutta. Monissa aiemmissa peleissä ohjattiin koko joukkoa taistelussa mutta siitä ollaan siirrytty kokoajan kauemmas. Tässä pelissä aletaan olla siinä pisteessä että kauemmas ei niin vain enää mennä. Ryhmäläisille voi antaa ajoittaisia komentoja, mutta pääosin pelaaja ohjaa vain yhtä pelihahmoa ja tekoäly muita. Tämä on minulle ensimmäinen iso askel poispäin siitä, mitä FF pelin pitäisi olla. Eniten se näkyy siinä osassa, mistä klassisen FF pelin tunnistaa; Toiminnassa.

Toiminta on se asia jonka suhteen olen vielä vaativampi. Taistelu on reaaliaikaista ja mitään odottelua ja yllätystaisteluita ei juuri tule vastaan, kuin sarjan parhaissa peleissä. Taistelu on hyvin simppeliä. Yksi nappi asettaa Noctin hyökkämään ja nappia pitämällä pohjassa Noct jatkaa hyökkäämistä kohdetta kohti. Toisella napilla siirrytään puolustautumaa, jolloin Noct ei hyökkää vaan torjuu/väistää hyökkäyksiä. Taistelua maustetaan useilla eri aseilla, ryhmäkomennoilla ja oikeanlaisilla hyökkäyksillä. Esimerkiksi hyökkäys vihollisen näkökentän ulkopuolelta mahdollistaa tiimihyökkäyksen joka tekee enemmän vahinkoa ja oikein tehty torjunta ja vastaisku (parry) mahdollistaa myös tehokkaamman hyökkäyksen.  Tälläiset seikat tekevät taistelusta todella elokuvamaisen ja erittäin näyttävän. Noct pystyy myös warp hyökkäyksiin jolloin hän välähtää paikasta toiseen yhdessä hetkessä. Tämä tuo taisteluun oman taktisen puolensa.

Taistelu on kieltämättä todella näyttävää, mutta se muuttuu helposti aika pitkäveteiseksi. Taistelu on toimivaa, hienoa ja ajoittain todella palkitsevaa, mutta se ei ole niin maittavaa että itse unohtaisin sen, mitä FF peliltä todella haluan. Taistelumekaniikka ei ole yhtä hyvä kuin Batmanin ja Talionin käyttämä tyyli, mutta elokuvalliseen tyyliin tämä on toimiva vaihtoehto.

Taistelussa on siirrytty sinne, missä Kingdom Hearts on ollut jo kauan mutta tässä pelissä ollaan monella tavalla menty aika pahasti sivutielle ja käyty ihan ohjassakin. Taistelu on helppoa mutta siitä tulee herkästi kaaos, jos vihollisia on monta, sillä taistelu ei ole niin moniulotteista, kuin sen pitäisi olla, jotta se olisi todella nautinnollista. Tämä näkyy vahvasti siinä, että taistelut ovat joko: Niin helppoja että ainoa mitä vaaditaan on kärsivällisyys TAI niin vaikeita että valtaosan ajasta heittelet Phoenix downeja ja potioneja, sillä koska et ohjasta muita ryhmäläisiä, he eivät vaativissa taisteluissa kauaa selviä.


Siinä missä taistelu on aika kaukana todellisesta Final Fantasystä, niin tunnelma sen sijaan on juuri siellä missä sen pitääkin. Peli ei ole sieltä immersiivisimmästä päästä, mutta fantasia on vahvasti läsnä ja monet tutut hirviöt ja eläimet tekevät olon kotoisaksi. Erityisen hyvin tämä näkyy siinä että pelihahmot eivät kanna aseita näkyvillä, vaan ne ilmestyvät heidän käsiinsä kuin tyhjästä, välähdyksen kanssa. Tämä on eräs asia mistä todella pidän ja se toimii äärimmäisen hyvin. Se on toiminut Kingdom Heartsissa ja se toimii tässäkin. Pelin maailma on todella moderni, mutta ei niin moderni etteikö miekalla pärjäisi tuliaseita vastaan.

Tälläiset asiat tekevät pelistä tunnelmallisessa mielessä todellakin FF pelin.


Iso tuki tulee tarinasta ja hahmoista, mutta siinä on omat heikkoutensa. Päänelikko on erittäin hyvin tehty. Noctis on aika tyypillinen piikkitukkainen ja hivenen synkkämielinen päähenkilö, jollaiset eivät ole FF sarjassa mitenkään uusi ilmestys. Kolme muuta ovat kuitenkin niin erilaisia että pääporukka toimii erityisen hyvin. Ryhmän kemiat ovat erittäin hyvin esitettyjä. Siinä missä Prompto on leikkisä, on Ignis asiallisempi. Nämä erilaiset persoonallisuudet täydentävät toisiaan erinomaisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Kolme erilaista suhtautumista tekee tarinasta paljon elävämmän.

Tämä näkyy myös taistelussa. Siinä missä Ignis on nopea veitsenkäyttäjä, on Gladiolus paljon hitaampi suurella miekalla. Gladiolus on helposti myös todella kestävä kun taas Prompto on paljon heikompi, mutta pysyy helposti sivummalla kun käyttää pistoolia. Ryhmäläisillä on lisäksi omat erikoisaseensa joita he voivat käyttää. Siinä missä Ignis osaa käyttää kakkosaseena keihäitä, suosii Gladiolus kilpiä ja Prompto mekaanisia aseita. Noctis voi käyttää kaikkia aseita ja hänellä on lisäksi sukunsa erikoisaseita jotka ovat todella voimakkaita, mutta kuluttavat energiaa. Tähän kun lisätään erilaisia magioita, niin variaatio ei hetkessä lopu.

Taikuudet ovat vähän niin ja näin. Ne ovat todella tehokkaita mutta kuluvat jolloin niitä pitää tehdä lisää. Tämän lisäksi niillä satuttaa herkästi omiaan.

Summon olennot taas ovat sellaisia että ne voi kutsua vain tietyissä olosuhteissa, tosin ne hävittävät aika kovatkin viholliset aika helposti joten syy tähän ratkaisuun aika ymmärrettävissä. Tosin pakko sanoa että vaikka Shiva ja Ramuh ovat todella hyvin tehtyjä, niin Ifrit ja Bahamut on kyllä pilattu aika hyvin, varsikin Bahamut.


Erilaiset esineet kuten potionit ja eliksiirit ovat tietenkin läsnä ja tällä kertaa niiden käyttö näkyy selvemmin, kuten silloin kun nippa nappa tajuissaan oleva ryhmäläinen kohottaa feeniksin untuvaa ja pääsee jaloilleen. Tapa jolla potioneja sun muita käytetään, tekee pelistä monella tavalla aika helpon. Kuoleman kielissä olevat hahmot saa nopeasti pystyyn sillä peli pysähtyy potioneja valittaessa. Sen lisäksi ryhmäläiset auttavat tovereitaan pystyyn, ennen kuin nämä menevät tajuttomiksi. Tosin usein tuntuu että ryhmäläiset eivät ryhmänjohtajaa juuri huomioi, ellei tämä nilkuta ihan viereen.

Nämä ovat kuitenkin niitä hetkiä jolloin neljä kaverusta todella tukevat toisiaan, kuin teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat tai muskettisoturit. Myös pelin alussa soiva laulu ”Stand by me” tuo nopeasti mieleen kyseisen elokuvan joka myös ”Viimeisenä kesänä” tunnetaan. Pelin suurin valtti on ehdottomasti nelikossa. Heistä jokaisella on nimittäin lisäominaisuus joka kehittyy pelin edetessä. Prompto ottaa seikkailun aikana kuvia ja kehittyy kuvaajana. Kuvia voi myös säästää. Ignis taas on porukas kokki jonka kokkaustaidot kehittyvät mitä enemmän niitä käyttää. Ruuista saa myös elintärkeitä bonuksia matkantekoon. Gladiolus taas kehittyy selviytyjänä mitä enemmän pelissä liikutaan jalan, tätä kautta taisteluista tulee parempia esineitä. Noctis taas… no minipelinä on onkiminen. Tämä ei ole järin hauskaa sillä sitä pitää tehdä todella paljon jos haluaa kehittyä ja se ei vain nappaa.


Muissa hahmoissa on monta todella hyvää ilmestystä. Koska kyseessä on Final Fantasy niin matkan aikana vastaan tulee pari niitä perusnimiä kuten Cid, Biggs ja Wedge ja kyllä se Highwindkin sieltä löytyy. Nämä hauskat sarjan vakioasiat toimivat aika hyvin. Uusia tuttavuuksia on myös aika paljon mutta ei sitä samaa tunnetta vain tunnu löytyvän mitä parhaissa sarjan peleissä oli. Cindy, marsalkka Leonis ja Umbra koira nyt ovat kaikki erittäin hyvin toteutettuja hahmoja ja kyllä pari muutakin löytyy, mutta pääosin aika onttoja hahmoja. Mysteerimies Ardyn tuo todella nopeasti mieleen juurikin sellaisen jäbän johon ei vain varauksetta voi luottaa. Marsalkka Leonis on juuri sellainen Auron (FFX) tyylinen kiven kova äijä, jota tekisi mieli pitää ryhmässä kokoajan.  Umbra on yksi pelin söpöimpiä ilmestyksiä (tutorialin Carbunclen lisäksi) ja loppupuolella yksi tärkeimpiä ”työkaluja”.

Pääpahis ei ole samaa kaliberia kuin Sephiroth, Ultimecia tai Golbez, mutta ei myöskään mikään katastrofi kuten Seymour. Sanoisin että tämä pääpahis toimii yllättävän hyvin juuri siksi että hänessä on se tietty mysteeripuoli joka saa uusia piirteitä kokoajan ja taustalla on ihan oikea motiivikin. Mikään yllätys hänen vihollisuutensa ei tule olemaan.


Loppu.jpg

Cowabunga, yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta


FFXV on monella tavalla pyrkinyt olemaan mahdollisimman kaunis peli. Graafinen ulkoasu on todella upea ja monet pelin ruuista näyttävät sen verran aidoilta että meinaa nälkä tulla. Ympäristöt ovat myös todella hienoja kaikkine pienine vaihteluineen ja autolla ajaminen on ihan hauskaa, mutta sitä olisi voitu vähän nopeuttaakin. Monesti pitää valita että istuuko pari minuuttia vain katsoen kun hahmot ajavat, kuluttaako sen saman ajan siihen että itse näennäisesti ohjaa, vain käyttääkö Fast Travelia ja tuijottaa latausruutua. Matkustamisesta olisi voitu tehdä nopeampaakin. Kyllä niihin maisemiin kyllästyy jos niitä joutuu tuijottamaan pidemmän aikaa, aikaa tappaakseen. Tulee nopeasti vastaan jos alkaa metsästämään.

Elokuvamainen lähestymistapa ja Kingsglaive tuovat mukanaan erään vahvan taiteellisuuden tarinaan ja varsinkin sen lopetukseen, mutta samalla aikaa esille nousee eräs pienoinen ongelma. Pelin tarina on helposti sellainen, jossa monet asiat jäävät selittämättä ja selviä aukkoja tulee vastaan tasaiseen tahtiin. Pelissä tuntuu olevan paljon sellaisia asioita joita ei vain selitetä. Siinä käy helposti niin kun pelin lisäksi pitäisi tutustua vähän muuhunkin materiaaliin.

Tämä ei olisi minulle mikään ongelma, jos pelin tarinankuljetus olisi tehty hyvin. Se on tavallaan ihan kivaa kun kaikkea ei pureskella valmiiksi vaan tiettyjä asioita pitää vähän tulkita ja pohtia, mutta tämä peli tekee erään valtavan isoin virheen ja se tulee tarinan kuljetuksessa.

Pelintekijät ovat sen verran ajattelevaisia että kertovat ennen päätöksiä että onko luvassa tietty merkkipaalu jonka jälkeen ei ole paluuta taaksepäin. Päätarinassa tämä pykälä tulee vastaan todella nopeasti jonka jälkeen tarina etenee yhtä kapeaa putkea pitkin. Pelissä on laaja vapaa maailma joka avautuu pikku hiljaa, mutta heti kun kartta on vapaassa käytössä, niin seuraa hetki, jona se jätetään taaksepäin ja siirrytään putkijuoksuun, joka jatkuu sitten ihan loppuun asti. Ilman Umbraa tämä olisi valtava heikkous, mutta jopa paluumahdollisuuden kanssa, tämä tuntuu todella isolta heikkoudelta. Itse tekisin mielelläni sivutehtäviä sen sijaan että vain menisin eteenpäin.

Ehdoton pohja tulee vastaan loppupuolella kun ollaan todellisessa putkessa joka tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan ja sen lisäksi menetät aseesi. Tälläinen osuus on juuri sitä saastaa mikä heikentää merkittävästi mitä tahansa peliä. Viimeisin vastaava katastrofi tulee mieleen MGS5:stä, kun ryömit sairaalan lattioilla.

Tarinankuljetuksessa on yritetty olla ajoittain nokkelia silläkin tavalla että paikoitellen pelaaja saa valita, mitä Noctis sanoo. Siinä missä Uncharted ja Sly sarja onnistuivat tuomaan tämän puolen erinomaisesti mukaan, ei Final Fantasy siinä onnistu. Siis vastaavaa on ollut aiemmissakin peleissä, mutta ei näin näkyvästi. Sen lisäksi nämä kohdat ovat niin ohuita että ne tuntuvat merkityksettömiltä. Vaihtoehdot ovat aika mustavalkoisia ja sitten on hetkiä jotka huutavat dialogiavaihtoehtoja, joita ei koskaan tule.


Kokonaisuutena Final Fantasy XV on hyvä peli. Se tarjoaa todella paljon erilaisia sivutehtäviä kuten metsästystä jotka riittää todella paljon. Mutta metsästys on myös paras esimerkki siitä, minkä peli tekee sivutehtävissä väärin. Metsästys-sopimuksia voi olla aktiivisena vain yksi kerrallaan ja jotkut saaliit vaativat tiettyjä säätiloja tai vuorokauden aikoja ilmestyäkseen. Tämä ei ole mikään ongelma, jos kohteita voisi olla kerralla enemmän, itse en näe mitään kelvollista syytä siihen, miksi näin ei ole. Tätä kautta esiin nousee se asia mikä on ehkä tämän pelin suurin heikkous pelattavuudessa, se on tämä edestakaisin ravaaminen.

Ota tehtävä -> Siirry kohteeseen ja tee tehtävä -> Siirry lunastamana palkinto ja ota seuraava tehtävä. Toista kaava kymmenen kertaa ja tekee mieli rikkoa jotakin, varsinkin kun tähän ravaamiseen sisältyy paljon näitä hetkiä jotka etenevät niin hitaasti. Esimerkiksi: Lepäämisessä tulevat tiedot eivät mene hetki nappulaa painamalla eteenpäin ja kun puhut tehtävänantajalle, se tuntuu myös kestävän ikuisuuden (sitten kun sen tekee kymmenen kertaa putkeen).

Final Fantasy XV on yllättävän suoraviivainen ja lyhyeltä tuntuva peli kun huomioi että sitä on tehty 10 vuotta. Siis hieno peli on kyseessä ja lisätehtäviä on todella paljon. Pelattava ei lopu ennen hetkessä. Vaikka päätarinan tehtävät on tehty siinä parissa kymmenessä tunnissa, niin sivutehtävät tuovat lisää tekemistä yli kolme kertaa niin paljon. Peli ei ole virheetön ja ottaen huomioon kuinka kauan sen tekeminen kesti, se ei ole kaiken odotuksen arvoinen.  Voisi sanoa että FF15 tuntuu keskeneräiseltä niin taistelussa kuin tarinassakin. Molempia puolia olisi voitu hioa enemmän.

Final Fantasy XV on erinomainen esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun peliä tehdään 10 vuotta, saamatta sitä ihan oikeasti valmiiksi. Itse toivon todella että Square Enix ei tee samaa virhettä Kingdom Hearts III:n kanssa. Pelin jota on odotettu kohta vuosikymmen ja joka on ollut tekeillä jo ties kuinka kauan.

Tunnelmassaan se on kuitenkin todellinen Final Fantasy, kaikkine typeryyksineen (niin juonessa kuin keskusteluissakin ja tietyssä pitkittämisessä) mutta ne vahvuudet ovat myös läsnä. Toiminnallisesti kyseessä ei ole perinteinen Final Fantasy. Siinä missä IV on sitä parasta perinteisintä Final Fantasyä, ovat VII ja VIII sarjan renessanssin huippua.  XV on modernia Final Fantasy, monella tavalla todella erilaista, mutta silti samanlaista.

 

+ Fantasiatunnelma kaikkine pienine erinomaisuuksineen

+ Päänelikon henkilökemiat

+ Paljon tekemistä

 

- Muuttuu todella suoraviivaiseksi

- Päätarina tuntuu lyhyeltä

- Toiminta ei ole todellista Final Fantasyä

 

 

Arvosana: 7,2

 

Loistava