Bond 1

007 on valtava elokuvasarja, josta on tullut useampi pelikin ja First Light näistä viimeisin ja merkittävästi isompi kokonaisuus kuin moni sitä edeltänyt. First Light on kuin aloitus uudelle Bond pelisarjalle, sillä se vie pelaajan James Bondin uran alkuvaiheeseen eikä ole sidoksissa mihinkään aiempaan, paitsi Ian Flemingin luomaan hahmoon.

007: Ensivalo

James Bond aiheisista peleistä oma suosikkini on 007: Everything or Nothing joka on monella tavalla esimerkillinen Bond tarina ja Pierce Brosnanin viimeinen kerta 007 roolissa ja parempi kuin hänen viimeinen Bond elokuvansa. Muiden pelien kanssa on tullut vastaan jokunen hyvä tapaus, mutta itse en isommin lämmennyt GoldEye pelille, joskin, en lämmennyt myöskään N64:lle. First Light on kiinnostavaltava vaikuttava tapaus, mutta näihin osaa suhtautua erittäin varovaisilla odotuksilla.

James Bondin ensimmäiset vaiheet MI6:ssa

James Bond (roolissa Patrick Gibson, en muista nähneeni missään aiemmin) nuori lentosotamies, joka värvätään salaiseen palveluun, MI6, hänen osoitettua kykynsä tehtävässä, josta hän oli ainut selviytyjä. Tästä alkavat kovat haasteet armottomassa koulutuksessa joka johtaa hänet nopeasti toinen toistaan vaarallisempiin tilanteisiin useissa tehtävissä, joiden jälkeen hän saattaa hyvinkin ansaita 00-numeronsa. Tarkkuus mielessä tämän pelin olisi pitänyt olla James Bond: First Light, sillä hän on 007 aika pienen osan ajasta ja tämä on peli on enemmänkin hänen matkansa kohti sitä tuttua statusta. Seikkailuun mahtuvat monet ratkaisevat Bond elementit, megalomaaninen roistohahmo, häijyjä kätyrihahmoja, femme fatale vivahteinen tuttavuus, kilpailevia 00-kokelaita sekä veteraaniagentti jolla on oitis jotakin Bondia vastaan. Niin ja tutut koodinimihahmot kuten M ja Q.

Bond on hahmona nähnyt monta erilaista variaatiota ja tämä on erittäin lähellä alkuperäistä lähdemateriaalia, joskin pari asiaa on pielessä. Tosin silmien väri ei ole yksi niistä, mikä monesti pistää itsellä silmään ensimmäisten asioiden joukossa. Tämäkään Bond ei ole mustatukkainen, kuten kirjoissa, mutta hänellä on  kirjoissa kuvattu arpi poskessa, mitä ei ole missään aiemmin (muistaakseni), joskin arpi tuntuu olevan paljon näkyvämpi, mitä kirjoissa joissa se kuvataan ohuena. Mutta pääasiassa hahmo näyttää siltä, miltä Bondin pitääkin ja kuullostaa myös hyvältä. Koska kyseessä on nuori versio hahmosta, niin sellainen tietty kylmyys ja teräksisyys mitä hahmossa myöhemmin on, ei ole vielä kehittynyt. Poikamainen huumori ja charmi ovat läsnä ja monet Bondimaisuudet ovat osana kokonaisuutta, joten ei jää epäselväksi että kyseessä on tuttu hahmo, vaikkakin uudella aikakaudella. Pelkästään hahmon sanailu eri tilanteissa todella toimii, oli Bond tekemisissä kenen kanssa tahansa.

Koska Bond on hahmo joka ei oikeastaan ikäänny, vaan muuttuu aikakauden mukaiseksi, on nyt kyseessä James Bond, jonka uran alkuaika on 2000-luvulla eikä 1900-luvun ensimmäisellä puolikkaalla, kuten ensimmäisissä tarinoissa joita Fleming kirjoitti 50-luvulla. Nykyaika muuttaa monia asioita joita kaikki eivät välttämättä isommin siedä, mutta Bond on muuttunut monta kertaa aiemminkin sillä Roger Moore oli merkittävästi erilainen Bond mitä Sean Connery ja Timothy Dalton vielä merkittävästi yksikään aiempi, ollen mahdollisesti se kaikista uskollisen versio kirjojen hahmoon verrattuna. Oma suosikkini on kuitenkin aina ollut Pierce Brosnan, joka tuntuu nykyään mietittynä Bondilta joka on modernimpi hahmo, mutta silti Bondmainen. Viimeisin elokuva Bond, Daniel Craig, on tyylillisesti Daltonin kaltainen, melko kylmä hahmo, mutta selvästi modernimmassa maailmassa kuin aiemmat ja moderneimmilla toimintaelokuvatyyleillä. Gibsonin peliversio hahmosta on kuin jotakin, mikä voi helposti kehittyä mihin tahansa suuntaan, mutta joka on tässä vaiheessa vielä niin poikamainen ja veikeä, kuten Roger Moore, että ei hän ihan äkkiä muutu sellaiseksi hahmoksi, millainen Bond alunperin on ollut.

Tarinallisesti First Light etenee ja kehittyy kuten Bond elokuvat yleensä, varsinkin puolivälissä, sillä modernit ratkaisut näkyä ja tuntua merkittävästi enemmän alkupuolella. Lopetus on kuitenkin se, mikä heikentää kokonaisuutta merkittävästi ja tässä on tehty juurikin se kaikista typerin lopetusmetodi, eli keskeneräiseksi jäävä tarina, jotta on helpompaa myydä seuraava Bond peli 3-5 vuoden päästä. Spoilaamatta mitään voidaan sanoa että vaikka monet loppupuolen tapahtumat ovat hyvin selvää Bondimaista materiaalia, niin se viimeinen käänne tuntuu joltakin, mikä menee todella lähelle Daniel Craigin ensimmäistä Bond elokuvaa, Casino Royale, joka myös ei osannut lopettaa kokonaisuutta, vaan pohjusti oitis jatkoa. Lisäksi, ei ole mitenkään vaikeaa päätellä, että kuka tai mikä se mysteeripelaaja on. Pienempänä juttuna on myös harmillista että loppu tulee vähän töksähtäen eikä sivuhahmoille anneta tilaa sanoa vielä paria sanaa, huomioiden millaisessa tilanteessa Bond heidät pelin loppupuolella näki.

Ammuskelua onnistuu ilman 00-lisenssiäkin

Pelinä First Light on hyvin selvä aikakautensa tuote. Vaikutteita löytyy vaikka mistä, sillä useammalla tavalla mieleen tulee PS2:n 24: The Game ja 007: Everything or Nothing, PS3:lta Uncharted 3: Drake's Deception ja Tomb Raider sekä useampi moderni peli, erityisesti PS4:ltä uusimmat Hitmanit. Pelin tekijät ovat Hitman sarjalla ansainneet kannuksensa, mutta harmillisesti ne rasittavat Hitman puolet näkyvät tässä kokonaisuudessa enemmän, kuin sellainen hyvä flow, mitä on Uncharted sarjassa nähty alusta asti ja kokoajan paremmin tehtynä (Lost Legacy pois lukien). Kokonaisuudesta ei puutu nopeita tilanteita, tappeluita, ajamista ja kiipeilyä tai hiippailua ja toiminnassa nimenomaan tappelu korostuu enemmän kuin ammuskelu, vaikka sekin on läsnä kokonaisuudessa.

Toiminta on pelin parhaita puolia ja Bond on erittäin taitava tuliaseiden kanssa. Vaikka 00-lisenssiä ei löydy, niin tilanteissa joissa viholliset vetävät aseet esiin, on lupa tappaa. Tilanteet joissa ammuskelua ei vihollisten toimesta ole aloitettu, tai provosoitu, ei voi kylmäverisesti vain ampua kaikkia ja hoitaa tilannetta siten. Tämä sääntö pitää pelissä yllä tiettyä rytmiä jossa suunnitelmallisuudella on iso osa kokonaisuudessa. Aseiden ammuksetkin ovat monesti aika vähäiset, mikä pakottaa monesti vaihtamaan aseita lennosta ja tämä on eräs asia missä peli onnistuu erittäin hyvin. Siiinä missä Unchartedissa voi monesti pitäytyä tietyssä aseessa ja siihen monesti saa ammuksia, joutuu tässä rymistelyssä vaihtamaan ja käyttämään mitä ikinä aseita haltuunsa saa vihollisilta. Toiminnassa tämä on huomioitu erinomaisesti sillä nyrkkitappeluissa on ne nykyajan tärkeimmät raaka-aineet väistön ja torjumisen kanssa, mutta ympäristön käyttä on erittäin iso apu, sillä tavaroiden heittely ja vihollisten paiskominen helpottavat käsirysyä varsinkin kun vastassa on enemmän kuin yksi vihollinen.

Puhtaan toiminnan vastapainona on hetkiä, joissa ideana on toimia enemmän vakoojamaisesti, hiljaa ja hiiviskellen. Nämä ovat sitä selvää Hitman kamaa ja pelin nopeasti turhauttavimpia kohtauksia. Eivät siksi että ne olisi tehty erityisen huonosti, vaan enemmänkin siksi että monesti niissä on selvästi yritetty tehdä eteneminen joko väkinäisen pulmanratkaisun tavalla, tai aarteenmetsästysmekaniikalla, samalla tarjoten myös mahdollisuus löytyy vaihtoehtoinen reitti jotakin melko kryptistä reittiä pitkin. Ajoittain nämä kohdat todella ärsyttävät kun ilmeistä reittiä yritetään selvästi kampittaa ihan vain että pelaaja tutkisi paikkoja enemmän ja tämä menee helposti pelkäksi ees taas ravaamiseksi. Näissä pätkissä esiin nousee kuitenkin yksi pelin oma juttu, nimittäin bluffaaminen. Bond voi hoitaa tietyt osuudet puhumalla itsensä pois ja bluffaaminen on iso osa kokonaisuutta, jonka Bond voi sitten nopeasti kääntää edukseen kun päättää aloittaa tappelun. Suoraviivainen lähestymistapa tilanteisiin  on yleensä vaihtoehto, mutta näissä tapauksissa sitä sitten saa mitä tilaa.

Pelissä on vahvasti läsnä myös monet asiat, jotka tuntuvat olevan kaikissa nykypeleissä, jotka haluvat ruksia kaikki laatikot laatupelin tarkistuslistasta. Ajoittain käydään keskusteluja joissa Bond voi valita vastauksiaan, hyvin suppeista vaihtoehdoista mutta kuitenkin. Pomotaisteluita tulee vastan jokunen, huippuvarusteella pääsee leikkimään rymistelykohtauksessa, hidas hetki suurella määrällä tarinaesineitäkin löytyy ja QTE pätkiäkin tulee vastaan aina välillä. First Light tuntuu todella modernilta peliltä jossa on läsnä lähes kaikki mitä voisi tässä kohtaa melkein jo olettaakin olevan. Pomotaistelujakin löytyy muutama, mutta perus käsirysyjen lisäksi mukana olevat ovat lähinnä hiekompia versioita siitä, mitä Batman: Arkham City teki Mr. Freezen kanssa kauan sitten, ja mistä kukaan ei ole onnistunut pistämään paremmaksi.

Se on hauska nähdä että yksityiskohtiin on panostettu

Bond, Jimmy Bond

First Light pyrkii olemaan kuin monet Bond elokuvat ja se näkyy monessa osassa tarinaa, jossa toistetaan tuttuja kaavoja, joskin modernissa maailmassa. First Light ei missään kohtaa menee täyteen woke hömppään, vaan pyrkii olemaan uskollinen juurilleen, vaikka maailma ja hahmo eivät olekaan sellaisia mitä ne olivat viime vuosituhannella. Bond on myös vielä kehitysvaiheessa ja tästä syystä kaiken ei tarvitse vielä olla sillä tasolla, jolla se on peleissä ja elokuvissa tähän asti harvoja poikkeuksia lukuunottamatta ollut. Tosin, on hauska nähdä kun monia Bond kliseitä tuodaan kokonaisuuteen, osaa ilmeisesti, osaa vaivihkaa.

Ihmeellisiä vempaimpia, kauniita naisia ja nopeita ajoneuvoja

Valtava osa sekä toimintaa että hiljaisempaa etenemistä rakentuu vempaimien käyttöön. Vempaimet ovat erittäin arvokkaita keinoja tehdä selvää vihollisista, teknisistä laitteista, tai sitten niillä pystyy hämäämään siviilejä, tai vihollisia. Pelaaja voi kantaa mukanaan rajallista määrä näitä laitteita, mutta ne ovat pääasiassa hyvin tehtyjä kaikki, vaikka osa tuntuukin merkittävästi toisia paremmilta monipuolisissa tilanteissa ja koska koskaan ei voi varmaksi etukäteen tietää että mitä haasteita vastaan tulee, täytyy varusteet valita arpomalla, mikä on hieman turhauttavaa, mutta sitten täytyy vain valita ne varusteet jotka todennäköisimmin ovat hyödyllisiä erilaisissa tilanteissa. Q-laitteet ovat vahva osa Bond tyyliä, varsinkin ennen Craigin Bond aikaa, jolloin vempaimet menettivät vähän otettaan. Tosin, koska teknologia on paljon isompi osa koko maailman tilaa, ei nyt ollaan missään Conneryn ajan maailmassakaan jossa kaikki vempaimet olivat mitä ihmeellisimpiä

Bond tytöt ovat toinen iso osa Bond elokuvan DNA:ta ja tässäkin tarinassa heitä on useampi. Joskaan peli ei seuraa sitä tuttua kaavaa mitä Bond elokuvat seurasivat varsin pitkään, aina välillä hieman kaavaa rikkoen ja tehden jotakin omaa. Sellaiset tietyt tutut vivahteet on havaittavissa ongelmitta, mutta tässä modernissa ja varovaisessa maailmassa ei enää uskalleta tehdä ihan kaikkea. Pelissä ei monet asiat tehdään ns. Hyvällä maulla ja sen verran vihjailevasti, että päästään aika lähelle sitä tasoa, millä Bond pelissä on monesti oltu. Myös roistopuolelal ollaan vahvasti samalla radalla, millä lukuisissa Bond elokuvissa. Pelin yksi pääroisto on hyvin samanlainen mitä Hugo Drax, Elliot Carver tai monet muut megalomaanimiljardöörit jollaisia sarjassa on monesti tullut vastaan. Heillä on sitten kätyrihahmoja eri tasoilla ja eräänä Bond kliseenä on myös se, että pääroisto harvemmin on se jonka kanssa Bond oikeasti yhteen viimeiseeksi. Roistopuolella on myös sivuroistoja joiden rooli kokonaisuudessa on pienempi, mutta silti toimiva, tulee mieleen parista Brosnanin Bond elokuvasta Vladimir Zukov.

Tutut hahmot: M, Q ja Moneypenny ovat kaikki ihan hyvin tehtyjä. M on selvästi pyritty tekemään omanlaisekseen. Hänen kanssaan ei ole yritetty toistaa sitä mitä Judy Dench teki esimerkillisesti, tai mitä Ralph Fiennes viimeisimmäksi, niiden klassista M hahmojen tapaan. Moneypenny tosin on niin selvästi kuin Naomie Harris Craig kaudella, varsinkin ulkoisesti, joskin hänen rooliinsa on kuin yhdistetty Ben Wishawn versio Q:stä, tietokone-experttinä. Varsinainen Q on täysin omanalisensa hahmo ja helposti yksi pelin parhaita hahmoja jossa on vähän sellaista mentorihahmoa Bondilla, isällistä viisautta ja ymmärrystä, sekä monesti myös sanatonta tukea. Mutta myös sitä teknologiavelhomaista asennetta, joka ei ole vielä toiminut Bondin kanssa niin kauan että olisi kyllästynyt hänen temppuiluunsa.

Viimeisneä osana ovat sitten ne ajoneuvot ja vaikka ajamista onkin hurjastelumielessä aika vähän, niin niillekin pätkille on aikansa ja paikkansa seikkailun aikana. Vaikka itse en yleensä ole tälläisten pätkien suuri ystävä, niin sanoisin että tämä seikkailu on yhtä tälläistä osuutta vajaa, kun taas niitä hitaampia soluttautumispätkiä on ainakin yksi liian paljon. First Light on pidempi peli mitä odotin sen olevan ja vaikka pelin rytmitys on pääasiassa hyvä, niin muutamassa osassa tuntuu että siinä olisi pitänyt olla enemmän monipuolistamista. Ei niinkään ammuskelun/tappelun tasapainoittamisessa hiiviskelyyn tai kiipeilyyn, vaan juurikin ajoneuvoilla temppuiluun.

Tästä se vasta alkaa

First Light on peli joka aloittaa kokonaan uuden pelillisen aikakauden James Bondille ja tästä eteenpäin tilanne kehittyy sillä kun Bond on osoittanut kykynsä, saanut tittelinsä ja päässyt sisään agenttimaailmaan, on mahdollisuuksia enemmän. Koska peli jättää yhden juonikuvion avonaiseksi, vaikka ei olisi pitänyt, on selvää että tästä jatketaan tavalla tai toisella. Heti seuraavassa Bond pelissä ei tarvitse esitellä SPECTREä, vaikka jonkinlainen protyyppiversio tästä organisaatiosta todennäköisesti on jo olemassa tässäkin Bond maailmassa ja tarinajatkumossa. Mahdollisuuksia on muutenkin todella paljon sillä jos aletaan käyttää tuttuja hahmoja elokuvista, kuten Alec Trevelyan / 006, Francisco Scaramagna tai se ilmeisin, Erns Stavro Blofeld, on riskinä että hahmo ei toimi erityisen hyvin, varsikin jos hahmoa muokataan liikaa, on huomattiin todella tuskallisesti Goldeneye Reloadedissa joka pärsäsi lähemmäs kaikki hahmot todella pahasti. Mutta tämän pelin perusteella pelintekijät osaavat käyttää hahmoja hyvin ja omalla tavallaan.

Bond pelien joukossa First Light on helposti sieltä parhaasta päästä, ollen hyvä pitkälti kaikilla osa-alueillaan. Sanotaan että oma puhdas suosikkini 007 peleissä on edelleen Everyhting or Nothing, joka tuntuu paljon enemmän Bond elokuvalta ja joka omalla aikakaudellaan oli selvästi se paras Bond peli ja oikein pätevä PS2 peli, vaikka siinä omat heikkoutensa olikin, joita on turha kiistää ja jotka tuntuvat paljon selvemmin, jos peliä nykyään pelaa. First Light on myös oman aikakautensa tuote siinä mielessä, että nykyään taso on korkeampi ja vaatimukset myös. Tietysti PS5 aikakauden peli on monella tavalla paremmin tehty kuin PS2 aikauden peli, sillä pelien budjetit ovat isompia, pelattavuutta on todellakin osattu kehittää oikeaan suuntaan ja pelien tekemiseen käytetään paljon enemmän aikaa. Tämä on yksi syy miksi pelien vertailussa täytyy myös muistaa että ne ovat hyvin eri aikakausilta. Mikä ei tosin vanhmpia pelejä juuri pelasta sillä esimerkiksi N64 Goldeneye ei pärjää Bond pelien vertailussa yhtään, vaikka monet sitä yhtenä FPS pelien kuninkaallisena pitävätkin (en ole yksi heistä).

007: First Light on kokonaisuutena hyvä Bond peli. Onko se vuoden parhaita pelejä, ei välttämättä,  mutta pärjää kyllä vertailussa aika monen kanssa sillä pääasiassa kokonaisuus on tehty laadukkaasti ja pelissä on mukavasti vaihtelua ja monia erilaisia puolia joita Bond seikkailulta voisi odottaakin. Samalla tavalla kuin pelifirma Teyon on onnistunut erittäin hyvin Terminator ja Robocop pelien kanssa ja heidän toivoisi seuraavaksi tekevän Judge Dredd aiheisen pelin, on tämän pelin tekijöinä oleva IO Interaktive onnistunut Bond aiheen parissa sen verran hyvin, että he voisivat olla erittäin hyvä valinta tekemään Mission Impossible aiheisen pelin seuraavaksi, paitsi jos seuraavana listalla on uusi Hitman, tai suoraan seuraava 007 peli. First Light on joka tapauksessa laadukkaasti tehty peli, joskaan ei täydellinen sellainen.

Yhteenveto

007 First Light on erinomainen Bond peli, mahdollisesti jopa se paras. Peli tarjoaa erittäin mielekästä toimintaa, kiipeilyä, vakoojameininkiä ja Bondmaista seikkailua hyvällä toteutuksella. Pelattavuus on hyvällä tasolla, tarinankerronta on hyvällä tasolla ja Bondin esittäjä on hyvä. Roisto jättää vähän toivomisen varaa ja tarinan loppupuolella päädytään jättämään asioita kesken, mutta isona kokonaisuutena tämä toimii erittäin hyvin Bond "syntytarinana" ja hänen ensimmäisenä seikkailunaan jolla hän ansaitsee 00-statuksensa. Bond fanille erittäin hyvä hankinta.

+ Toimintaa on hauskaa nyrkein ja pyssyin

+ Bond elementit ovat läsnä

+ Hyvä rytmitys ja pituuttakin riittää

+ Hyvä Bond ja tukijoukko

- Hiiviskelypainotteiset osuudet tuntuvat venytetyiltä

- Paikoin turhauttavat tutkiskelu/etsiskely osat

- Roistohahmoissa olisi ollut parantamisen varaa

- Tarinan lopetus

Arvosana: 7,8

Erityinen

Tästä on hyvä jatkaa